On ollut kovin tyhjää. En saa otetta elämästäni, saati itsestäni. Kaikki tuntuu sekavalta, ajatukseni eivät pysy kasassa. Aamusta iltamyöhään, ahdistaa. Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa.
Pakenen sitä, minkä ehdin. Tuntuu, että otteeni lipeää kaikesta.
Tunnen leimautuvani taas hulluksi. Pelkään, että minut erotetaan koulusta. En voi sille mitään, että pelkään ihmisiä. Oma uskoni on loppu ja pian kai loppuu toistenkin.
Tie kapenee. Uuden aamun on noustava tämän pimeyden keskelle ennen kuin minun voimani ovat ehtyneet. En jaksa kamppailla enää, en jaksa paeta. Joudun kohtaamaan sen kaiken silmästä silmään.
Heti maanantaina.
