Is it my wish.

- ape: suomalainen ruoka, (alkoholiton?) sahti/kotikalja/vesi/piimä, ruisleipä
(Väen Pidot on linnan rahvaan pidot. Hyvinvoivan linnanrahvaankin pitopöydässä herkkuja on ylen määrin eikä juomien tarjoilussa sovi kitsastella. Ilta alkaa käsien pesulla lavendelivedessä. Lautasen virkaa toimittaa kuiva ruisleipä, ruokailu tapahtuu sormin ja veitsen avulla, haarukka oli tuolloin vielä tuiki tuntematon kapistus. Lopuksi kädet pyyhitään surutta liinan reunaan.
Oli suurimman juhlan hetki. Juotaisiin olutta ja piimää, purtaisiin naurishaudukkaita, kyrsää ja lihaa suolasaavista. Pataan riitti myös jäniksiä ja metsälintuja, sillä miesten metsästys oli osunut kohdalleen.)
- perinteitä; morsiustanssi, handfasting?
 ('morsiantanssi', jossa labyrintin keskellä seisova tyttö ja
ratoja kiertävä poika (tai päinvastoin) koettivat pitää välilleen sidotun narun ilmassa
niin ettei se osuisi maahan. Naruun ei saanut koskea käsin, vaan sen pituutta säädettiin
kehoa pyörittämällä. Ehkä morsiantanssi on etäinen kaiku pakana-ajan hedelmällisyysriiteistä.
handfasting = käsien sidonta, käsien yhteen liittäminen, isät, punainen silkkinauha
Toinen asia joka kannattaa pitää mielessä on morsiamen itketys. Muistaakseni morsiamen sisaret hoitavat sen. Morsiamen on itkettävä oikein sydämmensä kyllyydestä häissään avio-onnen varmistamiseksi.)
- ajankohta; KESKIKESÄSTÄ EI TINGITÄ, kasvava kuu, ILTA ja haluan kokon, ison roihun jonka edessä sitoudumme toisiimme iäksi
(Kannattaa mennä naimisiin kasvavan kuun aikaan koska silloin on kuun kierto on sellaisille asioille otollisin. Kansanomaisten uskomuksien mukaan avio-onni laskee kuin lehmän häntä jos häät viettää väärään aikaan..)
- paikka: ULKONA satoi tai paistoi, oliko sen paikannimi Ahoniemi?

:: Morsian
- hiukset auki, kukkaseppele (mistä kukista?)
- vihreä-valkoinen korsettihame
- paljaat jalat

:: Sulhanen
- mitä haluat laittaa päällesi?
- paljain jaloin

• Ei mitään istumapaikkoja ja pöytä hössötystä. Nuotio, jonka ympärillä kaikki istuvat? Tai halutessaan missä vaan.
• Ei musiikkia muuten kuin tanssiessa.

I will bite back.

Minua loukkaa se, ettet ymmärrä hätääni. Mielestäsi aina vain huudan turhasta. Sinun päiväsi kuluvat varmasti leppoisasti paskaa jauhaessasi asiakkaidesi kanssa kaupassa, siinä samalla kun heittelet pakkaseen tai hyllyyn tavaroita.
Mitä luulet minun tekevän? Piirrän tai kirjoitan tai valokuvaan tai kuljeskelen koiran kanssa ulkona.
Jälkimmäistä en nyt ole voinut harrastaa selkäkivun ja rikkinäisten kantapäideni vuoksi hetkeen. Aika on paljolti siis kulunut piirtäen tai kirjoittaen.
Luulisi siis hätäni siitä, että aiot perseelläsi murskata minun piirtopöytäni kynän, olevan sallittu. Etenkin kun et vaivaudu siirtämään (aivan kuin siitä olisi niin helvetin paljon vaivaa) sitä ennen kuin rötkähdät ruhoinesi sohvalle.
Se on minulle t ä r k e ä. Mutta sitähän sinä et voi ymmärtää. Se on minun instrumenttini. Jotakin, jolla voin halutessani vauhdittaa ajan kulkua. Rahalla saa uusia, toki. Mutta tarvitseeko ehdoin tahdoin rikkoa jotain, joka vielä toimii?

Se nyt sattui vaan jäämään siihen, kuten sattui kameralaukkunikin jäämään lattialle.
Aivan kuten sinulta sattui jäämään eräs kuuluisa juomalasi, jonka jäänteitä sittemmin sain kaivella varpaistani, tuohon korkealle pöydänvirkaa toimittaneelle jakkaralle, siirtäessäsi laiskan ruhosi sängyn puolelle.
Aivan kuten näyttökin jäi päälle, vaikka aivan hyvin olisit voinut sammuttaakin sen, sillä tiesit kyllä, etten aio siitä katsoa enää mitään ja koska minulla sattui olemaan pesukone täytettävänä juuri sillä hetkellä.

"Ei minulla ole huomenna kiire töihin."
Asiat voisi siinä tapauksessa hoitaa nyt, eikä sitten kun ne ovat sirpaleina lattialla. Vaikka eihän se minulta ole millään tavalla pois, jos näyttö humpsahtaa kissojen yöllisten riekkumisten johdosta maahan. Tai astiat.

Minä en ole sinun komentosi alla, minun ei tarvitse katsella tuollaista porsastelua.

Toivottavasti sattuu, edes puoliksi yhtä paljon kuin minuun.

my bitter and broken pagan heart

Sotarummut.
Ääni, joka hakkaa tärykalvoni pois paikoiltaan ja saa jähmettyneen vereni virtaamaan. Olen taas minä, villi ja kesytön susinaaras keskiyön tahtoineni. Mieleni tekee juosta. Niin silmittömän paljon.
Tämä musiikki on kuin myrkkyä. Vaikutus kai vain positiivinen; myrkyttää minusta pois sen puolen, jota en hyväksy ja, jota en tahdo olla. Eikä minulle jää kuin minä.

Inhoan sitä, miten ihmiset saavat minut joskus vihaamaan itseäni. Silmittömällä raivolla tuhoamaan sitä, mitä minun pitäisi rakastaa tai ainakin hyväksyä. Hyväksynkin, useimmiten. Sitten on niitä hetkiä, kun vain poljen verisessä mudassa paikallani. Onneksi ne ovat vain hetkiä.

Väsyttää, myönnettäköön. Kuulokkeetkin alkoivat jo sattua korviin. Paljonkohan mahdoin nukkua? 5 tai 6 tuntia. Nukuin kai melkein heti, kun laskin pääni tyynyyn. Tai no, hetken aikaa ehdin pelkäämään, että apuajosennytsaakkaanunta, mutta sain kuitenkin. Aamulla heräsin suudelmiin.

En jaksa tehdä mitään.

Hávamál

Be your friend's true friend to him and his friends

Beware of befriending and enemy's friend

Be your friend's true friend, return gift for gift

Repay laughter with laughter again

But betrayal with treachery

Kirjoita minulle runo.

tekee taas mieli lähteä
vaihtaa muotoa ja kadota
juosta etäisyydet pieniksi

törmätä sydämeesi
pesiytyä sinne

ulvoa täysikuuta
sinun kerallasi
rakkaani

Alle wollen nur dich zähmen

Uudet tuulet

Olemme aina olleet parempia kommunikoimaan kirjoittaen ja toivon, että voisimme jatkaa sitä. Ei ole ollut mitään typeriä väärinymmärryksiä tai erehdyksiä, ei ollut silloin alussa. Nykyään välillä. Tiedän olevani aika ärsyttävä, enkä vain välillä, vaan varmaan aika useinkin. Toivoisin, että voisit kertoa siitä minulle. Ehkä pystyisin käyttäytymään toisin, tai ainakin opettelemaan.

Vaikka sanotaan, että kenenkään vuoksi ei pidä muuttaa itseään, niin en allekirjoita sitä. Olen muuttanut itseäni, voidakseni kommunikoida paremmin koirani kanssa. Se on kannattanut.

Nyt haluaisin muuttua, jotta voisin kommunikoida paremmin sinun kanssasi, Korpimetsäin Kulkija.

---

Öisin on varottava menettämästä muotoaan. Koiran kanssa kulkiessa pimeillä teillä, tuulen puhaltaessa suoraan lävitsesi, on varottava, ettei erehdy itsestään. Olemuksestaan. Haistoin tuulessa kevään. Kylmässä, luita riipivässä tuulessa.
Linkutin kipeän selkäni kanssa kuin haavoittunut eläin. Mutta nautin samalla kadonneesta yhteydestäni johonkin menneeseen. Tuuli kutsui, houkutti kulkemaan.
Silti enemmän, enemmän kuin mikään. Houkutti Kulkijan kainalo, johon tiesin pääseväni, kun olin täyttänyt velvollisuuteni koiraa kohtaan.

Kun pääsen tästä flunssasta ja muista tämän hetkisistä fyysisistä puutteellisuuksistani, olen taas vahvempi kuin pitkään aikaan.

Touché

Who is the top bitch?

Hyvät ihmiset.

Katselin aikani kuluksi Tuuliranta -nimisen sarjan, jossa sattui yhtä ja toista. Itsekin joskus tullut oltua kaveriporukalla mökkeilemässä, silloin pelkäsi tahtomattaan, vaikka kukaan ei pelotellutkaan. Mitä minä mahdoinkaan olla? 12-vuotta?
Minä itsehän kun istuin keskellä yötä nukkuvan kaverini vieressä ja luin ääneen vitsejä, sillä en uskaltanut nukkua, koska olin kuullut jotain ääniä. Koiranikin oli silloin mukana, mutta se ei reagoinut mihinkään. Nekin äänet taisivat silloin kuulua lepakolle, ellen väärin muista. Olivathan ne kuitenkin pelottavia pienestä tytöstä.

Sarjan loputtua aloin miettimään sitä, että voivatko eläimet aistia yliluonnollista, paranormaaleja asioita. Googlasin asiaa ja muutaman keskustelun selattuani lävitse, päädyin eräälle foorumille, jossa asiaa pohdiskeltiin pienten lasten ja eläinten kannalta.
Siinä alkoi huvittamaan, kuinka joku neropatti kehtasi väittää, että koiran näköaisti olisi muka 15 kertaa parempi kuin ihmisen.
Oikeasti, on syytä hieman miettiä. Jos koiran näköaisti olisi niin hyvä, silloinhan se luottaisi yksinomaan näköaistiinsa. Mutta on aika utopistista edes ajatella tuollaista. Koiran näköaisti on huonompi kuin ihmisen. Asian todistaa jo se, että koira käyttää mieluummin nenäänsä, kuin silmiään. Se ei usko mihinkään, ennen kuin haistaa. Vähän kuten me emme usko, ennen kuin näemme.

Kun kissoja taas miettii, en ole vieläkään päässyt varmuuteen siitä, että onko kissalle silmät vai korvat tärkeämmät. Toinen kolli tahtoo nähdä esimerkiksi ovesta tulijat ja toinen kuullessaan ovikellon säntää sohvan alle. Mielestäni kissat - ainakin meidän - käyttävät aika olemattoman verran nenäänsä. Lähinnä silloin kun silmistä tai korvista ei ole apua. Esimerkiksi jos pidän pientä makupalasta nyrkissäni, eikä harmaa kollus voi sitä nähdä, se nuuhkii jo kaukaa, että mitä minulla on.
Toisina hetkinä se taas tuijottaa hyvin pitkään minua, korvat eteenpäin suunnattuina.

Entäs käärmeet sitten? Sellainenkin asunnosta löytyy. Liikkuessaan se käyttää aika paljon kieltään, eli hajuaistiaan. Mutta luulen, että sille tärkeämpi aisti lienee tuntoaisti ja saalistaessa lämpöaisti sekä hajuaisti. Voisin hehkuttaa ikuisuuksiin käärmeen ihmeellisestä, kaksihaaraisesta kielestä, joka kerää hajumolekyyjä ilmasta ja kuljettaa ne jacobsoninelimeen. (Myös meiltä muuten löytyy tällainen!)
Käärme haistaa stereona. Mikä on todella mielenkiintoista. Ylipäätään voisin hehkuttaa käärmeiden ihmeellisyydestä, mutta se ei nyt varsinaisesti kuulu aihepiiriin. (Joka jälleen kerran oli "valot päälle, kiitos".)

Me ihmiset sitten. Mikä meille on tärkeä aisti? Ei liene vaikea arvata, että käytämme aika paljon silmiä. Ilman niitä tämänkin tekstin lukeminen olisi perin vaikeaa.

Käyttäkää maalaisjärkeä tai jos teitä ei ole sellaisella varustettu, käyttäkää Googlea, ennen kuin puhutte paskaa.

Kun syöt minut elävältä, muista pureskella hyvin.

Kovin on rangaistavaa nykypäivänä olla itsestään ylpeä.
Hyväksyä oma PESSIMISTISYYTENSÄ ja elää sen kanssa. Elää itsensä kanssa, vaikka se ajoittain aika vaikeaa onkin.
Ei minusta tule päivänsädettä, vaikka miten parantaisitkin maailmaa.
En minä muutu optimistiseksi, vain koska sinä kaikkien yläpuolella oleva lonttoperse sellaista haluat ja pidät parempana.

Olen pohjasakkaa. Tiedän sen kyllä. Viimeiset 19-vuotta yksi jos toinenkin muistanut siitä muistuttaa.

Ylimielisyys -väitettä en tunnusta. Ylpeys on ainoa paheeni.

Mutta ei minun tarvitse sinulle avautua.
Et kuitenkaan ymmärtäisi.

Kategoriat ihmisille;
- sietämättömät,
- ärsyttävät,
- ärsyttävät mutta harmittomat (eivät vaadi erityismenettelyjä),
- harmittomat,
- siedettävät

Se on pimeys täällä.
Suuri, tukahduttava,
kaikkivoipa
pimeys.

Olemme unohtaneet miten
puhua toisillemme.

Elämme omissa lokeroissamme.
Hiljaa, etteivät naapurit kuule.
Olemme lähellä,
mutta välillämme on kuitenkin Etäisyys.

Kukaan ei vastaa, vaikka soittaa.
Ei lue, vaikka kirjoittaisi.
Ei kuuntele, vaikka yrittäisi puhua.

Vasta vuosien jälkeen,
kun on auttamatta liian myöhäistä,
he kääntyvät ja kysyvät,

sanoitko jotain?

eksynyt

täällä on kylmä
varpaani palelevat
tämän kuoren takana
on kylmä

mies < susi > nainen

miksi et hengitä

yhtä aikaa kanssani

miksi sydämesi ei lyö

yhtä aikaa minun sydämeni kanssa

kynsien jarrutusjäljet

syvät uurteet jäässä

tuosta se meni

tuonne se meni

ja vei minut mukanaan

Pikkuveli

Kuuntelen joskus ikävissäni, salaa, sitä kenellekään myöntämättä, musiikkiasi.
Miten aika kuluukaan, miten oletkin nyt jo kaukana minusta. Meistä.
Särkyneen perheemme raunioista.
Ei se mitään. Wounds will heal.
Olen etääntynyt äidistä, lähentynyt isää ja sinua. Teidän kauttanne kai saanut voimaa, omituista, lämmintä voimaa. Olen ylpeä sinusta. Salaa.
Vaikka olenkin katkera siitä, etten riitä. Vanhemmille. Sinua silti tuen. Minkä voin. Toivon parasta.
Sen sinä ansaitset. Ei sinullakaan ole helppoa ollut.

Musiikkisi muistuttaa sinusta, kertoo sinusta enemmän kuin uskotkaan. Pala sinua, sielunmaisemaasi.
Tieto rauhoittaa; olet olemassa, vaikka kovin kaukana.

Pystyt silti ihmeisiin.

Musiikissasi on voimaa.

Kun ei aina tarvitsisi olla niin yksinäinen..