Oon ollut aivan järkyttävän väsynyt ja ihmiset ärsyttää mua yli kaiken. En jaksaisi hoitaa edes pakollisia tehtäviä, kuten talouspoliittisten asioiden hoitoa, jonka senkin väännän itkun kanssa. Postia en jaksa hakea, en muista milloin olen viimeeksi edes yrittänyt siivota... muista kotiaskareista puhumattakaan...

Mulla on välillä ollut fyysisestikin todella huono olo, kun tuntuu, ettei mikään pysy sisällä mitä syö ja kun sen kymmenen kertaa päivässä hyppää WC:n puolella, alkaa olemaan aika heikko ja uupunut fyysisestikin.

Aluksi kaikki vatsaoireet loppui kun lopetin lääkkeiden syönnin, mutta parin viikon päästä ne alkoi uudelleen ja nyt ne on taas loppunut kun aloitin lääkkeen uudestaan, joskin uudemmasta pakkauksesta. Siinä toivossa, että jos noissa aikaisemmissa onkin jotain vikaa. Eniten mua kai pelottaa, että terveydentilassa on tapahtunut jotain muutosta huonompaan, minkä takia kroppa vittuilee noiden lääkkeiden kanssa.

Mulla on verikoe ensi viikolla. Toivon, että sieltä löytyy jotain, joka ratkaisisi tämän ongelman. Parastahan tässä on, että mua pelottaa aivan saatanasti, että mitä mun kokeissa näkyy... ja pahempaa tietty on, jos ei näy mitään, sillä silloin olisi pakko lähteä painimaan asiaa eteenpäin muuta kautta. Enkä tiedä miten jaksaisin tehdä sen, kun en edes tiedä minkä alan lääkärin puoleen pitäisi kääntyä. Mua vainoaa sama hivenen irrationaalinen pelko siitä, että mun kokeissa ei näy mitään ja palaan taas kahden vuoden jälkeen lähtöruutuun arvuuttelemaan, että mikäs nyt vaivaa. Näkyi siellä lopulta viimeeksikin, kun vaan osattiin lopulta tutkia oikeita asioita.

Eniten ollut vaikeinta käsitellä sitä, että oon viimeiset 2 v. kuvitellut olevani terve tai ainakin toipumassa terveeksi. Että kaikki palaisi samaan kuin aikaisemmin. Kaikki palaisi "normaaliksi". Tietenkään mun kohdallani näin ei voi mennä. Sitä on ehkä ollut vaikeinta käsitellä. Osaltaan harmittaa, etten jaksanut kovin täydellistä oirelistaa tehdä kun soitin verikoeaikaan, mutta sairaanhoitaja lisäsi mulle ystävällisesti lisäkokeita sen mitä pyysin ja vielä niiden ulkopuoleltakin. Huonommaksi onnekseni soittohetkestä seuraava minulle soveltuva aika oli vasta kahden viikon päästä, eli tästä hetkestä katsottuna ensi viikolla. Enimmäkseen ahdistavaa ja pelottavaa, mutta jossain määrin myös helpottavaa. Ehkä ainakin viimeistään sitten, jos niissä näkyy jotain poikkeavaa ja, jos se poikkeava on hoidettavissa lääkityksellä. Enemmän kammottaa jos sieltä ei löydy mitään tai jos löytyy vielä jotain pahempaa.