Kiitos vuodesta 2013.

Vuosi 2013 oli hiljainen vuosi. Etenkin syksy ollut todella omituista aikaa. Ollut liikaa stressiä, liikaa tekemättömiä asioita, liian vähän voimaa tehdä mitään.

Harkitsin koulun lopettamista jo silloin kun puoliso jätti. Tuntui siltä, että en jaksa välittää siitä, mistä itseni löydän kymmenen vuoden päästä. Joululoma - etenkin loppuosa siitä - on kulunut samanlaisten ajatusten kourissa. Harkitsin sitä, että lopettaisin ja vaihtaisin alaa. Tämä on liian vaikeaa minulle ja tunnen itseni jatkuvasti pettyneeksi.

Sitten löysin puhelimesta kuvia, jotka otin viimisellä viikolla ennen lomaa ja totesin itselleni, että rakastan sitä, mitä teen. En tiedä miksi, mutta rakastan oppia uutta ja sitä, että se on haasteellista, jopa vaikeaa. Se saa minut tuntemaan itseni hyödylliseksi. Tajusin, että haluan tehdä sitä. En oikeasti halua lopettaa. Lopettaminen on sama kuin luovuttaisi, antaisi periksi, lakkaisi yrittämistä. Se on hylkäämistä.

Ajatus lopettamisesta on itsesuojeluvaistoa; jos lopetat, ei tarvitse osata mitään, eikä tuntea itseään jatkuvasti huonoksi. Se on aidan ylittämistä siitä, mistä se on matalin. Koulu on kuitenkin tähän mennessä antanut minulle todella paljon, eikä pelkästään lekoista, fysiikasta, matematiikasta. Vaan asioita ihan elämästä.

Olen aina ollut todella ankara itselleni, enkä siedä epäonnistumista. Koulussa on ollut pakko epäonnistua, koska ei voi osata, jos ei opettele. Aina on ihan yhtä vaikea kohdata sitä todellisuutta, että ei heti onnistu jossakin työtehtävässä ja, että siihen menee aikaa, ennen kuin sen saa tehtyä oikein.

On ollut pakko ottaa vastuuta itsestään, opiskelusta ja luottaa. Olen selviytynyt kouluun silloin kun olen henkisesti ollut sillä tolalla, että olen jaksanut opiskella. Haluan aamuisin lähteä kouluun. Olen joutunut ottamaan vaikean askeleen ja luottamaan opettajiin, kertomaan henkilökohtaisesta elämästäni asioita, joita en haluaisi ääneen monellekaan ihmiselle sanoa.

On täytynyt pyytää apua ja luottaa siihen, että ihmiset eivät naura minulle. Opettajat ovat lähes kaikki osanneet suhtautua hyvin avunpyyntöihin ja kysymyksiin, mutta jotkut kanssaopiskelijat eivät aina ole ja suhtautuminen on välillä ollut sitä, että nauretaan ja pidetään tyhmänä.

Ymmärsin kuitenkin tänään, että miten onnellinen olen ja tuntui, kuin suurin osa stressistä olisi valunut pois. Miten hyvin asiat minulla loppujen lopuksi edes ovat.

Kiitos kaikille blogia edes kerran lukeneille ja hyvää uutta vuotta 2014 !