Jos ei nyt, niin milloin sitten?

Pitkään jatkuneen jahkailun ja epämotivoitumisen vuoksi sain viimeinkin suurimman osan raha-asioistani hoidettua. Lisäksi päätin kunnostautua ruokavaliollisesti ja yrittää löytää jostain motivaatiota liikkumiseen. SEN lisäksi päätin, että selvitän kouluhommat vasta loppukuusta. Nyt on kesä ja haluan nauttia siitä. En jaksa tätä jatkuvaa stressiä ja ahdistusta jostain aivan helvetin turhanpäiväisestä (mitä ei alunperinkään tarvitsisi kärsiä, jos hoitaisi ne asiat ajallaan... note to self).

Toissa iltana hajosin henkisesti aika pahasti. Kaikki näytti todella synkältä ja itkin sängyssä kippuralla pääni kipeäksi. Pitäisi kai useammin romahtaa, koska se loppujen lopuksi on melko puhdistavaa. Jos vaan siis selviää siitä ahdistuksesta, mikä siihen vaaditaan, hengissä. En ollut varma jaksanko aamuun. Nukahdin kuitenkin lopulta.

Ruokavalion kanssa painimiseenkin innostuin lähinnä siksi, että stressi aiheuttaa kipuilua kyljessä, huono ruokavalio ei auta siinä yhtään ja eilen oli taas jotain ihan ihmeellisiä tuntemuksia, jotka alkoivat pelottaa. Senkin tajusin, että voin pilata itseni täysin, jos en edes yritä kunnostautua. En voi enää jatkaa näin ja se alkutalven sairaalaepisodi oli yksi varoitus siitä. Mulla on kuitenkin unelmia, joita haluan vielä tavoittaa ja se ei onnistu, jos kroppa on rikki. Tai onhan se jo rikki, mutta ei kuitenkaan niin pahasti kuin se voisi olla.

Lisäksi syksyllä pitää mennä lääkäriin ja verikokeisiin kuitenkin, tämän haimavaivan takia, joten olisi kai ihan suotavaa jos kolesteroliarvot olisivat pysyneet edes paikallaan ja olisin ehkä saanut painoakin hieman pois. Pitäisi myös kysellä ehkäisykuvioista, sillä kondomit ovat perseestä ja tarvitsen hormoneita, koska kierto venyy aivan ihmeellisiin mittoihin. Viimeisin oli taas jotain lähemmäs 40 päivää. En muistanut laittaa kalenteriin, milloin aloin vuotaa, joten en osaa tarkalleen sanoa miten pitkäksi se venähti... Pff. Olen jokseenkin kyllästynyt tähän oikuttelevaan kroppaani. Toki nuo kierrot voivat venyä stressin takia, mutta en jaksa uskoa, että olisin joka kuukausi niin stressaantunut, että ne vaan pitenisivät siksi. Tai siis, kun tuntuu, että ne eivät ikinä lyhene. Pysyvät samassa tai pitenevät, harvoin toisin päin.

Mitä tähän iänikuiseen laihdutusprojektiini tulee, otin tänään ns. "viimeisen" kerran painon ylös ja tarkoitus olisi punnittautua vasta kuukauden päästä. Sillä välin ajattelin hyödyntää mittanauhaa ja opetella pois tuosta vaa'an palvomisesta, se kun ei sinällään ole tähänkään asti tuottanut mitään hyvää. Sen lisäksi pitäisi jotenkin kyetä unohtamaan suurin osa kaikesta painonpudotustiedosta mitä on tullut imettyä vuosien varrella päähän. Yritän opetella tähän uudestaan. Lähden ihan yksinkertaisesta: syön ns. "puhtaasti" ja juon paljon. En ajatellut laskea kaloreita, vaan kuunnella enemmän kroppaani.

Kuten yksi hyvä nettiystäväni sanoi: "jos ei nyt, niin milloin sitten? et tule nuorentumaan tästä enää!"

Ahdistaa