Prove you exist

My heart is with Brussels.

Sairaalatarinoita pt. 2

Ylläripylläri, olen yhä elossa.

Sain uuden kipukohtauksen edellisen kirjoituksen jälkeen ja päädyin osastolle 15. päivä helmikuuta. Vietin siellä noin 1,5 viikkoa, ensin tarkkailussa ja sen jälkeen sisätautien vuodeosastolla, vaikka olisin oikeasti kuulemma kuulunut kirurgiselle.

Noin 1,5 viikkoa sitten pääsin lopulta kotiin. Diagnoosiksi sain akuutin haimatulehduksen sekä triglyseridemian. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että toivun ennalleni, ehkä jopa niin hyvin, etten tarvitse lääkkeitä myöhemminkään elämässäni. Sitä tosin edellyttää se, että ruokavalion muutos pitää triglyseridit kurissa ja jos se ei pidä, olen lääkityksellä lopun ikääni.

Toistaiseksi kuitenkin kohdallani on valtaisa riski sairastua uudestaan haimatulehdukseen, saada sydänkohtaus tai aivoinfarkti.

Ensi viikolla on kontrolliverikoe ja siitä kaksi viikkoa eteenpäin on verikoe ja ultraääni.

Maksastani tehty löydös on todennäköisimmin fokaalia rasvoittumista, eikä kasvain.

Jään siis, monen iloksi ja monen suruksi, edelleen henkiin.

Sairaalasta pääsyä seuranneena viikonloppuna olinkin jo suden kanssa treeneissä. Kotiuduin treeneistä riutuneena ja umpiväsyneenä. Totesin, että minun on opeteltava täysin uudenlainen oleminen ja eläminen, sillä kroppa ei enää kestä muutamaa tuntia ilman ravintoa tai edes nestettä. Nestettä pitäisi muutenkin juoda yli kaksi litraa, jotta haima pysyisi kunnossa. Tein saman virheen treenien jälkeen ja lähdin parin tunnin lenkille valmistautumatta kunnolla - palasin sieltä jälleen huonovointisena, joskin ruoka ja vesi paransi oloani välittömästi.
Kolmatta kertaa en enää toistanut samaa virhettä, vaan nautin välipalaksi pari löytämääni proteiinipatukkaa, jotka olivat ravintoarvoiltaan kelvollisia uuteen ruokavaliooni, hieman salaattia ja pullon Pepsi Maxia, eräällä koko päivän kestäneellä ostosreissulla, jolloin tuli jahdattua puutteellisia artikkeleita ympäri kaupunkia. Yllättäen nämä puutteelliset artikkelit koskivat pääasiassa koiraa. Yksi oleellinen tavara jäi hankkimatta, nimittäin häkki, mutta noin muuten sain päivitettyä treenikamat 1.0 treenikamoihin 2.0. Nyt pitäisi olla sellaiset vermeet, että kelpaa keskittyä treenaamiseen.

Ostin rakkaalle koiralleni myös viilentävän makuualustan, jonka hankkimista olen harkinnut vain hieman vajaan vuoden.

Mitäs muuta?

Sain taas retkeilukuumeen ja rupesin suunnittelemaan varusteiden hankkimista. Halusin vaeltamaan viime kesänäkin, mutta en omannut oikeanlaisia varusteita. Kallein ostos tulee olemaan makuupussi. Noin  muuten ajattelin pärjätä pressulla, köydellä sekä trangialla, kuten eräällä maanpuolustuskurssilla oli teemana.

Kouluunkin pitäisi palata jo 14.3. enkä tiedä vielä otanko verkko-/etäkursseja, vai menenkö ihan tunneille. Olo on hieman sellainen, etten tiedä jaksanko vielä nähdä ihmisiä saati pyöräillä 4xviikossa kaupunkiin ja takaisin, mutta tässä on aikaa vielä suunnitella asioita.

Toipumista pidän kuitenkin tärkeimpänä. Olen kyllä siis liikkunut ja sain lääkäriltä ihan jopa luvan liikkua niin paljon kuin mieli tekee, koska se auttaa triglyihin. Olen hieman jopa juossutkin, lähinnä tosin vain kokeillakseni, että saanko kipuja. Mitään hulluja repimislenkkejä en ole vielä uskaltanut kokeilla, mutta lähes päivittäin olen kävelyllä käynyt oman olon ja jaksamisen mukaan.

Noin muuten laumallani on kaikki kuten pitää ja arki on tällaista hiljaiseloa. Ei mitään ihmeellisyyksiä suuntaan tai toiseen. Tyydyn tällä hetkellä tähän.

Miten niin muka olen hemmoteltu?