Suojeleva pala hopeaa on ollut poissa sydämeni lähettyviltä liian kauan. Olo on tuntunut perin alastomalta ilman sitä. Sen tuttu paino on puuttunut.
Koira on käpertynyt keräksi. Se iltaisin hourailee kivuissaan rakastamisesta ja astuu väkisin pikkulapsia.
Joskus vajoan omaan pienuuteeni ja panikoin, koska en halua epäonnistua.
Kai minun pitäisi alkaa taas meditoimaan. Istua pimeässä huoneessa ja laskea sydämenlyöntejä silmät kiinni.
En tiedä mitä minun pitäisi kirjoittaa suojattomuudessani. Tiedän asioita, joiden tietämisellä ei ole merkitystä.
Joinakin hetkinä on vain turha taistella vastaan; sinua käytetään kuitenkin, teitpä minkä teit.
En tiedä vieläkään mitä on Vapaus ja sitä minä kai lähdinkin etsimään aloittaessani Sinfonian.
Joskus on kai vain parempi sulkea mielestään ne asiat, joita ei voi muuttaa tai unohtaa täysin.
Pysyä jatkuvasti liikkeellä, ja paeta.
.jpeg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti