Ihminen on kertakäyttöinen.

Ymmärsin jokin aika sitten, että olen vain hössöttänyt siskon kuolemasta, mutta en ole toiseen syksyiseen tragediaan kiinnittänyt huomiota. Olen päässyt siskon kuolemasta yli, se on joskus jopa vähän kyllästyttävä aihe. Kuten sen tavallaan kuuluukin olla.

Eniten olen kärsinyt siitä, kun avopuoliso lähti. En ole antanut itseni surra sitä, eikä kukaan ole kysynyt siitä, koska osa ei ole tiennyt ja osa taas on ajatellut varmastikin, että joka päivä joku jättää jonkun - ei oo iso juttu. Mutta kun se on. Minulle se on iso juttu. Olen sen jo tiennytkin, että luottamusta on vaikea saada takaisin. Mutta tajusin, että eniten pelkään yksinäisyyttä siksi, että en ole käsitellyt asiaa.

Se oli konkreettista ja todella todellista minulle. Vaikka hän tulikin takaisin, hän silti lähti ja jätti minut ja se repi niin paljon rikki. En ole surrut sitä, että hän jätti minut, vaikka olisi pitänyt.

Kuulostaa äärettömän hölmöltä, mutta kun se on totuus. Jos se on iso asia, "kriisi", se pitää käsitellä. Tämä on minulle sellainen asia.

Tosin, siitäkin oli paljon hyötyä, että ymmärsin sen itse. Asia lähtee etenemään ja minä suren suruni pois.

Asiat ovat joskus jänniä. Joko niitä katuu tai sitten niitä ei kadu, ne tuntuvat joltain tai sitten eivät. Joskus ne tuntuvat sekä eivät tunnu.

Koulun lopettamista en ole katunut. Se harmittaa, mutta ei kaduta. Tavallaan jopa helpottaa kaikki se turha stressi. Toki, taas on ns. välivuosi edessä, mutta ehkä mä joskus onnistun jossain mitä teen. Toivon niin.