:)

Pakko myöntää, että olen ihan helvetin ylpeä itsestäni. Olen alkanut näkemään asiat verrattain objektiivisemmin ja missä se vika päättyneessä suhteessa oikein oli.
Olen antanut myöten enemmän kuin olisi tarvinnut. Siirtänyt syrjään omat tarpeeni, jotta olisin voinut täyttää toisen tarpeet. Ihmisen, jolle mikään ei riittänyt tai ollut tarpeeksi hyvä. Ihmisen, jonka mielestä hänen mielenterveytensä oli minun vastuullani. Mutta enhän minä voi ottaa vastuuta kenenkään mielenterveydestä.

Toisen omistushalu ja kontrollointi on estänyt minua elämästä elämääni. Tämä yhtäkkinen vapaus on ollut huumaavaa. Itseluottamukseni on noussut, olen vapaa ja enimmäkseen peloton. Toistaiseksi olen pysynyt koossa ja olen selviytynyt ilman Kulkijaakin.
Enkä ole montaa kertaa itkenyt Kuopiosta lähdön jälkeen. Siitä olen tyytyväinen. Tunnen itseni vahvaksi.

Uskomatonta varmaan, mutta elämä viimeinkin hymyilee.
Yksinkään ei ole tarvinnut jäädä. Olen kuulemma nätti.