Naiseksi kelpaamaton ja vaarallisia ajatuksia.

Tunnen itseni vialliseksi äidinvaistojen puuttuessa. En mitenkään voi kuvitella itseäni paimentamaan lapsia. Olen yrittänyt, mutta pelkkä synnytys tuntuu niin etovalta toimitukselta, että ei kiitos. Kulkijalle kuitenkin koko ajan puhun, että miten mukavaa olisi, jos olisi pikkukulkijoita. Mutta en loppujen lopuksi halua kuitenkaan, koska en vain kykene kuvittelemaan, että missä vaiheessa tätä pikkuelämääni oikein ehtisin hoitaa ja kasvattaa lapsia. Tiedän, että Kulkija haluaa perheen ja haluaisin sen hänelle niin kovin antaa, mutta en vain pysty haluamaan lapsia. Minäkin haluan perheen, mutta minulle perhe on koiria ja mies. Noiden ajatusten lisäksi on vielä huomattavasti vaarallisempia ajatuksia, jotka kyseenalaistavat jälleen sukupuoleni, mutta niitä en paljasta. Ne tekevät minut niin onnelliseksi, kun haudon niitä sisälläni ja ruokin niitä haaveilemalla. Pelkään, että ne ovat verenperintöä vanhemmiltani. Mutta jätän asian hautumaan pieneen viheliäiseen mieleeni. Olo on ollut ihmeellisen hyvä, kun olen tuota asiaa miettinyt. Mutta aion miettiä sitä vielä. En halua hätiköidä asian kanssa. Tarhapöllölle satuin mainitsemaan asiasta ja hän suhtautui siihen varsin myönteisesti. Kyllä naiset voi, jos ne haluaa. Tarhapöllö miettii keinoja hankkia rahaa, järjellinen ihminen kun on. Minä etsin kokemuksia, rahasta ei niin väliä. Puhun siis työllistymisestä, mikä omalla kohdallani kusi alleen heti alkuunsa. Palasin lähtöruutuun, ennen kuin sieltä edes pois ehdinkään. Olen pahoillani siitä, että minä en voi tulojen perusteella hankkia työtä, joudun hakemaan sellaisen homman, joka miellyttää itseäni, jotta voin olla varma, että homma on tuottavaa. Saisin potkut alta aikayksikön, jos hankkiutuisin sellaisiin hommiin, joita en pystyisi sietämään loppupelissä yhtään. Tämäkin osoittaa osittain sen, miten kelvoton oikeasti olen. Ratkaisin rahaongelmani ostamalla viimeisillä hiluillani suklaata ja maksamalla ylihintaisen bussimatkan. Olen boikotoinut asuinkaupunkini julkista liikennettä niiden ylihintaisuuden vuoksi. 6 km maksaa 3 euroa ja 3 euroa on puolikas hinta lipustani, jolla pääsisin 40 kilometriä kouluuni. Olen siis yrittänyt liikkua jalan tai olla liikkumatta ollenkaan. Tänään vain annoin periksi voimattomuudelleni. Tuntemukseni tällä hetkellä ovat nimettömiä, sekaisia keriä teurasjätettä. Toiveikkuus on silti havaittavaa. Minun ajatuksissani nukkuu mustalihainen susi ja tiedän olevani voittamaton.