En tiedä unettomuuden syitä. Minun sisälläni on hyvin hiljaista. Äänetöntä. En kai ole kuullut sudesta aikoihin. En edes muista milloin viimeksi.
Aistin tuulessa tulevan syksyn ja aikaisina aamuinani bussissa, näen suteni vierelläni hetken, ennen kuin kadotan sen taas.
Tänään tai eilen, ehkäpä oikeammin, näin ison suden kulkevan kohti. Se oli jättimäinen minun pieneen ja arkaan rimpulaani verrattuna. En tiedä kuka se oli ja mistä se tuli, mitä se edes halusi. Se kulki vain kohti ja katosi.
En oikein jaksa elää. Olen vaan, keksin tekemistä, jotta minun ei tarvitsisi antautua ajatuksille. Ne ovat sellaisia petoja, että ne raatelevat minut henkihieveriin, jos annan niille valtaa.
Odotanko vai enkö huomista.
Juoksin tänään ja se tuntui hyvältä. En silti ole varma olemassa olostani. Taaskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti