the midnight disease :::: the sight of the stars make me dream

Kun lakkaa puhumasta, ei loppujen lopuksi ole montaakaan paikkaa, mihin mennä.
Tätä voi hyvin verrata puhumisen lopettamiseen. Samalla tavalla halusin joskus vaientaa itseni. Yritän päästää irti ihmisistä, haluan nähdä, kuka kaipaa minua ensimmäiseksi. Vai kaipaako kukaan.
En tiedä, että kumpi sattuu enemmän. Se, että minua ei huomata nyt vai se, että minua ei huomata kun teen fb-itsarin.

Oikea kuolemani huomattaisiin, that's for sure. Kuolisin mielelläni muuten, mutta en voi sietää sitä tietoa, että miten tekopyhästi ihmiset tulisivat jeesustelemaan hautajaisiini. Puhuisivat paskaa siitä, miten hieno ja ihmeellinen ihminen olin ja miten surullista se on, kun lähdin niin aikaisin. Kuitenkaan tajuamatta, että HE olivat syy siihen, miksi en jaksanut enää. Tai pikemminkin se, että he eivät nähneet minua.
Enkä halua, että kukaan itkisi hautajaisissani. Mikä vitun oikeus kellään olisi itkeä siellä, kun kukaan ei itkenyt eläessänikään kanssani?
En voi ymmärtää sitä, että jos olen muka niin vitun tärkeä, niin miksi sitä ei voi näyttää NYT eikä vasta sitten kun olen mullan alla...
Jos ikinä kuolen johonkin, niin yksinäisyys on varmasti se, mikä vie hengen.

Olen nykyään hirveän vihainen, turhautunut ja kylmä. Istun mieluummin koneella, kuin olen rakkaimpieni kanssa. Pakenen mieluummin peleihin. Piirrän ja kirjoitan maanisesti vain kumittaakseni todellisuuden ympäriltäni. Unohtaakseni kaiken muun. On vaan paljon helpompaa elää kuvitteellisissa maailmoissa, kuin istua ja odottaa puhelimen soivan. Josko-minua-joku-kaipaisi-tai-tarvitsisi.
Mutta kun kukaan ei tarvitse.

Se on ristiriitaista, että tavallaan olen tällaista yksinäisyyttä odottanut. Tämä on samanlaista kuin vuosia sitten. Samalla tavalla rikkovaa.

Tätä olen odottanut, jotta voisin kirjoittaa. Kirjoitankin taas, muutakin kuin runoja tai blogia. Mikä tuntuu omalla tavallaan hyvältä.

• I don't know much about creative writing programs. But they're not telling the truth if they don't teach, one, that writing is hard work, and, two, that you have to give up a great deal of life, your personal life, to be a writer.
• Writing is the only thing that, when I do it, I don't feel I should be doing something else.
• Writing is hard work and bad for the health.
• Writing is a socially acceptable form of schizophrenia.
• When I say "work" I only mean writing. Everything else is just odd jobs.
• Writing is the most fun you can have by yourself.
• No one ever committed suicide while reading a good book, but many have tried while trying to write one.
• Writing is a solitary occupation. Family, friends, and society are the natural enemies of the writer. He must be alone, uninterrupted, and slightly savage if he is to sustain and complete an undertaking.
• I live with the people I create and it has always made my essential loneliness less keen.