Tämäkin viikko pikkuhiljaa siloteltu. Huomenna enää sunnuntai ja sitten alkaa taas aherrus.

Energiatasoja saanut nostettua jonkin verran ja koulun jälkeen ei tarvitse mennä ensimmäiseksi nukkumaan. Oikeastaan perjantainakin odotin vaan sitä, että pääsen pois ja koirien kanssa lenkille.

Maanantaisin ja tiistaisin odotan ehkä eniten koulun päättymistä, sillä atto-aineet ei ole vieläkään mitään suosikkeja. Ne muutenkin on eri paikassa kuin loppuviikon tunnit, jotka puolestaan ovat siis lentoasemalla.

En ole vieläkään ihan täysin varma siitä, miksi olen tälle alalle päätynyt. Kaikkien muuttujien vaikutus kun on täysin vastaan nykyistä tilannetta. En edes ymmärrä, että miksi pääsin sinne. Tai sitten en vain ole täysin rehellinen itselleni. Taivas on aina kiehtonut ja sitä kautta myös lentäminen. Halusin ihan pienenä astronautiksi, mutta tajusin kasvaessani, että se on todella absurdi ajatus ja todella absurdina pidän sitä vieläkin.

Ala on haastava ja jokainen päivä antaa minulle sitä kautta jotakin. Koen oppivani jotain uutta päivittäin ja tunnen oloni hyödylliseksi. Ehkä liiankin täydellistä. Mutta en silti osaa vastata kysymykseen, miksi tämä ala.

Viime yö oli taianomainen. Siirryttiin erääseen kallioniemeen, väsättiin tulikeko ja paisteltiin makkaraa sekä otettiin valokuvia. Tai minä otin lähinnä. Minusta oli erittäin viihdyttävää katsella kipinöiden kiipeämistä tumman taivaan syleilyyn. Metsä kohosi ympärillämme väkevänä. Tuuli liikutteli järven pintaa kalliota vasten ja se olikin ainoa ääni puiden lehtien lisäksi, jonka me kuulimme. Koirat saivat juosta vapaina. Oikeastaan Suden ensimmäinen reaktio olikin niemeen saavuttaessa se, että se juoksi kylkiään saakka järveen, sukelteli ja polskutteli siellä, sitten hurjaa kyytiä kallion laelle, meidän luoksemme ravistelemaan vedet päällemme. Pumi enemmänkin nyrpisteli kastuessaan tahtomattaan.

Joskus aamuyöstä sitten viimein maltoimme sammutella nodelin ja lähteä kotiin päin. Kadut olivat unenomaisen hiljaisia, muutamia autoja ja mopoilijoita lukuunottamatta.

Tähtitaivas muuten oli hämmentävä kalliolla. Se oli syvä ja selkeä, Linnunrata erottui. Se oli erilainen kuin mihin olen tottunut etelässä. Näin useita tähdenlentojakin yön aikana. Haluan palata sinne vielä tämän syksyn aikana, enkä pelkästään tähtien vuoksi, vaan sen yleisen rauhan ja hiljaisuuden takia. Tuntea olevani osa luontoa. Sitä palaa, joka minusta tällä hetkellä puuttuu ja, jota niin kovasti kaipaan.