sunnuntai 28. syyskuuta 2014
hurt lost and blinded fool
Krow here, hijacking the airwaves from the burnout bunker — where ADHD brains explode louder than your last nervous breakdown.
ADHD Apocalypse Radio: your one-stop disaster channel for chaos, procrastination, and the occasional existential crisis.
No sugarcoating, no unicorns — just raw, unfiltered snark served cold with a shot of “holy shit, is this my life?”
Tune in if you want to laugh, cry, or just feel less alone.
torstai 18. syyskuuta 2014
Se tunne, kun olet lähes puolitoista tuntia itkenyt yhden puhelun takia.
Haluaisin olla normaali. Asioiden hoitaminen ei olisi tällaista.
Pelihuumori on melko vähissä. Tunnen olevani vain rasite, enkä jaksa uskoa, vaikka muuta väitetäänkin.
En halua olla tällainen.
Haluaisin olla normaali. Asioiden hoitaminen ei olisi tällaista.
Pelihuumori on melko vähissä. Tunnen olevani vain rasite, enkä jaksa uskoa, vaikka muuta väitetäänkin.
En halua olla tällainen.
Krow here, hijacking the airwaves from the burnout bunker — where ADHD brains explode louder than your last nervous breakdown.
ADHD Apocalypse Radio: your one-stop disaster channel for chaos, procrastination, and the occasional existential crisis.
No sugarcoating, no unicorns — just raw, unfiltered snark served cold with a shot of “holy shit, is this my life?”
Tune in if you want to laugh, cry, or just feel less alone.
Pelko on illuusio.
Mieti sitä.
Krow here, hijacking the airwaves from the burnout bunker — where ADHD brains explode louder than your last nervous breakdown.
ADHD Apocalypse Radio: your one-stop disaster channel for chaos, procrastination, and the occasional existential crisis.
No sugarcoating, no unicorns — just raw, unfiltered snark served cold with a shot of “holy shit, is this my life?”
Tune in if you want to laugh, cry, or just feel less alone.
tiistai 16. syyskuuta 2014
taste of freedom
Krow here, hijacking the airwaves from the burnout bunker — where ADHD brains explode louder than your last nervous breakdown.
ADHD Apocalypse Radio: your one-stop disaster channel for chaos, procrastination, and the occasional existential crisis.
No sugarcoating, no unicorns — just raw, unfiltered snark served cold with a shot of “holy shit, is this my life?”
Tune in if you want to laugh, cry, or just feel less alone.
maanantai 15. syyskuuta 2014
vain varjot häntä seuraa
Mä olen pettynyt itseeni - en voi kieltää sitä, vaikka haluaisinkin. Mun itseluottamukseni on rapistunut, enkä edes jaksa enää yrittää. En jaksa piilotella sellaista, mikä ei ole piilottelemisen arvoista.
Mä olen lihonut kymmenen kiloa pelkästään kaiken stressin takia. Se tosin on murheista pienin, eikä se kymmenen kiloa tunnu enää missään tämän kaiken läskin takia kuitenkaan. Olen siltäkin osin pettynyt itseeni.
Eniten ehkä tämän koko kouluhärdellin takia. En jaksa koota itsetuntoni rippeitä ja laahautua sinne, jotta minut voitaisiin taas lyödä maahan.
Olen pettynyt, että en tällä kertaa jaksa enää nousta.
On tuo koulu toki antanut paljon monenkin asian suhteen. Viimeisin on se, että ymmärsin miten paljon luonto minulle loppujenlopuksi merkitsee. En osaa kuvailla sanoin sitä, miltä tuntui kävellä koiran kanssa tutun lammen ympäri auringon hohtaessa kultaisena.
Jaksan aina vaan häkeltyä luonnosta ja sen kauneudesta, jaksan palvoa tähtitaivasta joka syksy, jaksan aina iloita lumentuloa ja kevään ensi kukkasia. Jaksan lumoutua kesäöistä.
Rakastan katsella suden käyskentelyä metsässä. Enkä voi kuin todeta itselleni, että sitä haluan herätä aamuisin tekemään; käyskentelemään luonnossa, suden kanssa tai ilman. Se tekee minusta paremman ihmisen.
Kyseenalaistin motiivini opiskella alaa jo silloin, kun totesin itselleni, etten kuitenkaan halua tehdä tätä elääkseni - joutuisin asumaan kaupungissa. Kaikki menisi aivan päinvastoin kuin olen suunnitellut.
En tiedä mitä yritin todistaa ja kenelle - epäonnistuin siinä kuitenkin. Olin kiinnostunut siitä aidosti, siitä ei pääse mihinkään. Mutta siitä ei ole minulle elämäntavaksi, joka oli jonkinasteinen vaatimus.
Mutta taistelu jatkuu, mutta ei tällä rintamalla.
Lupasin itselleni vuosia sitten, että en anna periksi.
Mä olen lihonut kymmenen kiloa pelkästään kaiken stressin takia. Se tosin on murheista pienin, eikä se kymmenen kiloa tunnu enää missään tämän kaiken läskin takia kuitenkaan. Olen siltäkin osin pettynyt itseeni.
Eniten ehkä tämän koko kouluhärdellin takia. En jaksa koota itsetuntoni rippeitä ja laahautua sinne, jotta minut voitaisiin taas lyödä maahan.
Olen pettynyt, että en tällä kertaa jaksa enää nousta.
On tuo koulu toki antanut paljon monenkin asian suhteen. Viimeisin on se, että ymmärsin miten paljon luonto minulle loppujenlopuksi merkitsee. En osaa kuvailla sanoin sitä, miltä tuntui kävellä koiran kanssa tutun lammen ympäri auringon hohtaessa kultaisena.
Jaksan aina vaan häkeltyä luonnosta ja sen kauneudesta, jaksan palvoa tähtitaivasta joka syksy, jaksan aina iloita lumentuloa ja kevään ensi kukkasia. Jaksan lumoutua kesäöistä.
Rakastan katsella suden käyskentelyä metsässä. Enkä voi kuin todeta itselleni, että sitä haluan herätä aamuisin tekemään; käyskentelemään luonnossa, suden kanssa tai ilman. Se tekee minusta paremman ihmisen.
Kyseenalaistin motiivini opiskella alaa jo silloin, kun totesin itselleni, etten kuitenkaan halua tehdä tätä elääkseni - joutuisin asumaan kaupungissa. Kaikki menisi aivan päinvastoin kuin olen suunnitellut.
En tiedä mitä yritin todistaa ja kenelle - epäonnistuin siinä kuitenkin. Olin kiinnostunut siitä aidosti, siitä ei pääse mihinkään. Mutta siitä ei ole minulle elämäntavaksi, joka oli jonkinasteinen vaatimus.
Mutta taistelu jatkuu, mutta ei tällä rintamalla.
Lupasin itselleni vuosia sitten, että en anna periksi.
Krow here, hijacking the airwaves from the burnout bunker — where ADHD brains explode louder than your last nervous breakdown.
ADHD Apocalypse Radio: your one-stop disaster channel for chaos, procrastination, and the occasional existential crisis.
No sugarcoating, no unicorns — just raw, unfiltered snark served cold with a shot of “holy shit, is this my life?”
Tune in if you want to laugh, cry, or just feel less alone.
lauantai 6. syyskuuta 2014
4852
Keitä te kaikki vierailijat olette?
Krow here, hijacking the airwaves from the burnout bunker — where ADHD brains explode louder than your last nervous breakdown.
ADHD Apocalypse Radio: your one-stop disaster channel for chaos, procrastination, and the occasional existential crisis.
No sugarcoating, no unicorns — just raw, unfiltered snark served cold with a shot of “holy shit, is this my life?”
Tune in if you want to laugh, cry, or just feel less alone.
i'm not here
Krow here, hijacking the airwaves from the burnout bunker — where ADHD brains explode louder than your last nervous breakdown.
ADHD Apocalypse Radio: your one-stop disaster channel for chaos, procrastination, and the occasional existential crisis.
No sugarcoating, no unicorns — just raw, unfiltered snark served cold with a shot of “holy shit, is this my life?”
Tune in if you want to laugh, cry, or just feel less alone.
Surkeat kommentit saavat minut kirjoittamaan kuin hullu.
Olen kyllästynyt kuulemaan, miten hienoa, kaunista, ihmeellistä ja lässynlää tekstini on.
Kertokaa joskus, mikä niissä on vialla.
Olen kyllästynyt kuulemaan, miten hienoa, kaunista, ihmeellistä ja lässynlää tekstini on.
Kertokaa joskus, mikä niissä on vialla.
Krow here, hijacking the airwaves from the burnout bunker — where ADHD brains explode louder than your last nervous breakdown.
ADHD Apocalypse Radio: your one-stop disaster channel for chaos, procrastination, and the occasional existential crisis.
No sugarcoating, no unicorns — just raw, unfiltered snark served cold with a shot of “holy shit, is this my life?”
Tune in if you want to laugh, cry, or just feel less alone.
Julkista nöyryytystä ja paniikkikohtauksia
Mielenkiinto loppuu yrittämiseen.
Haluan pois tästä yhteiskunnasta.
Tässä tilanteessa pitäisi olla stressaantunut kuoliaaksi, mutta en jaksa välittää. Yks vitun hailee. Aivan kaikki.
Mun paras kaverini on 2-vuotias valkoinenpaimenkoira ja 11-vuotias pumi.
Mä en kuulu minnekään.
Yrittämisestä rankaistaan.
En ole sama ihminen, kuin olin vuosi sitten. En ole myöskään sama ihminen kuin keväällä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on ottanut takapakkia ja en jaksa selviytyä. Yrittämisestä rankaistaan julkisella nöyryyttämisellä paniikkikohtaukseen, josta toivun koulun vessassa täristen lattialla kunnes jalat suostuvat taas kantamaan.
Tulen kotiin kesken päivän. Vedän huutoitkua, enkä oikeastaan edes tiedä miksi. Itken koko illan.
Lyödyllä on lyöty olo. Minä en jaksa taistella enää.
Mutta kun en tahtoisi antautuakaan. En näin helpolla.
Haluaisin kuolla niin, että se näyttäisi taistelulta. Syöpä tai jotain.
Olen parempi kun en masentele?
Miten voisinkaan. Masennus on yliarvostettua.
Olen vain väsynyt.
Väsynyt aina saamaan selkääni.
Haluan pois tästä yhteiskunnasta.
Tässä tilanteessa pitäisi olla stressaantunut kuoliaaksi, mutta en jaksa välittää. Yks vitun hailee. Aivan kaikki.
Mun paras kaverini on 2-vuotias valkoinenpaimenkoira ja 11-vuotias pumi.
Mä en kuulu minnekään.
Yrittämisestä rankaistaan.
En ole sama ihminen, kuin olin vuosi sitten. En ole myöskään sama ihminen kuin keväällä.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on ottanut takapakkia ja en jaksa selviytyä. Yrittämisestä rankaistaan julkisella nöyryyttämisellä paniikkikohtaukseen, josta toivun koulun vessassa täristen lattialla kunnes jalat suostuvat taas kantamaan.
Tulen kotiin kesken päivän. Vedän huutoitkua, enkä oikeastaan edes tiedä miksi. Itken koko illan.
Lyödyllä on lyöty olo. Minä en jaksa taistella enää.
Mutta kun en tahtoisi antautuakaan. En näin helpolla.
Haluaisin kuolla niin, että se näyttäisi taistelulta. Syöpä tai jotain.
Olen parempi kun en masentele?
Miten voisinkaan. Masennus on yliarvostettua.
Olen vain väsynyt.
Väsynyt aina saamaan selkääni.
Krow here, hijacking the airwaves from the burnout bunker — where ADHD brains explode louder than your last nervous breakdown.
ADHD Apocalypse Radio: your one-stop disaster channel for chaos, procrastination, and the occasional existential crisis.
No sugarcoating, no unicorns — just raw, unfiltered snark served cold with a shot of “holy shit, is this my life?”
Tune in if you want to laugh, cry, or just feel less alone.
Tilaa:
Kommentit (Atom)