Sen tiedän, että olen helvetin kyllästynyt tähän olotilaan. Olen helvetin ahdistunut 24/7 ja nyt lisäksi olen joko masentunut tai sitten tämä on vain jokin hormonikuoppa tai sitten kaamosmasennus. Onhan tätä jatkunut jo pidempään, mutta tuntuu, että olo on vain pahentunut joulukuun aikana. Enkä tiedä miksi - kaikki pitäisi olla reilassa; minulla on mahdollisuus kouluttautua, "työpaikka", parisuhde ja kuljen tavoitettani kohti tasaisen varmasti.
Totesin, että koulu on liian raskasta. Edes nykyisessä muodossaan, siihen päälle työkkärin pakkotyö, jonne on pakko valua paikalle. Kouluun ei ole, koska verkko- ja etäkurssit. Koulua siis voi helpottaa, mutta orjatyö on vitun orjatyötä.
Anoin sossusta bussikorttia, mutta olen varma, että ne on sitä mieltä, että eiei. En saanut edes rahaa talvivaatteisiin, joten nyt kuljen laina-/lahjoitusvaatteilla, jotka hajoavat päälleni... Tarvitseeko sanoa, ettei lainavaatteisiini kuulu talvitakki?
Sain myös 150 euroa yhdistetyksi syntymäpäivä- ja joululahjaksi isältäni. Olen 91% varma, että sossu ottaa sen huomioon tulona ja sitten tilanne on se, etten ole edes saanut mitään lahjaa. Minun kun piti käyttää se niin, että voisin aloittaa tankotanssin uudestaan, sillä sitä olen kaivannut aivan tajuttomasti viimeaikoina. Tosin, sekin raha on nyt huvennut 85 euroon, sillä jouduin ostamaan ruokaa ja lääkkeitä, joten mitään lahjaa ei ole edes ollutkaan...
Kaikki menee vitun elämiseen. Mistään ei jää mitään, että voisin pitää välillä huolta itsestäni ja tuntea oloni hyväksi tai kauniiksi tai ostaa edes vitun vaatteita. Eikä vika edes ole rahankäytössäni, sillä suurin osa menee vuokraan, loput pakollisiin laskuihin ja koiraan. Lopuilla onkin sitten jo pakko ostaa ruokaa.
Taloudellista tukea on haettu ties sun mistä vitusta ja nyt harkitsen jo sitä, että tarvitsen apua pitääkseni itseni kasassa, sillä ainoa asia, mikä tässä maailmassa tuo yhtään mitään mielihyvää on rakkaani - seksi, läheisyys ja yhdessäolo, yhdessä tekeminen ylipäätään. Kaikki muu on tasaisen paksua, harmaata liejua.
Välillä tekee niin tiukkaa, että saa edes yhtä bensatankillista laina-autoon, jotta voisin käydä rakkaani ja koirien kanssa kätköilemässä. Mutta sen kympin uhraaminenkin bensaan on joskus (=aina?) hankalaa. Arjesta on siis helvetin vaikea päästä hetkeksi eroon, näistä maisemista ei pääse eroon ja tästä olosta ei pääse eroon.
Hoen pääni sisällä, etten jaksa elää. Jos tätä oloa jatkuu vielä pitkään, päädyn samaan osoitteeseen kuin siskoni - kirkon kiviaidan taakse.
Muistelkaa edes hyvällä. Minä yritin.
.jpeg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti