Merkillisiä yöoloja taas liikkeellä. Olen kuumeessa ja kotona. Olen peiton alla ja huoneeni ikkuna on sepposen selällään. Patterin laitoin kiinni. On kylmä, mutta tarvitsen ilmaa. En voi nukkua muuten. En osaa nukkua ilman kosteaa yöilmaa.
Minusta tuntuu, etten ole olemassa. En uskalla lähettää Kulkijalle viestiä enää tähän aikaan, että unohdin miten nukutaan. Olen yliaktiivinen, johtuen liikunnan puutteesta. Mutta en minä voi hirveästi lenkillekään puolikuntoisena lähteä, etenkään kun päätin aamusella, että taidan sittenkin skipata sen vaelluksen. Ainoa vaan, että en saa suoritettua kurssia ennen kuin vasta keväällä.. Tällainen "koeviikko" meillä.
Tuntuu oudolta, että en tunne itseäni yksinäiseksi, vaikka aiemmin mokoma tuntemus on kulkenut mukanani. Nyt minusta tuntuu vain siltä, että en ole tässä, en ole olemassa. Olen näkymätön.
Krooninen yksinäisyyteni on ollut unohduksissa hyvän tovin. Kuiluni myös. Korpimehtäin kulkija on kyllä järkyttänyt maailmani järjestystä. Ennen tiesin jotain, nyt en tiedä mistään mitään. En mitään muuta kuin sen, että sydämeni sykkii hänen sydämensä kanssa samaan tahtiin.
Jostain joskus kuulin, että rakastavaisten sydämet sykkivät samaan tahtiin. Todenperäisyydestä en tiedä, mutta noin runollisesti ajateltuna se on varsin kaunis ajatus.
Minusta tuntuu myös siltä, että sydämeni on laiska ja veltto Korpisotilaani sydämeen verrattuna. Se sykkii voimakkaasti, sen tuntee helposti hänen rintakehänsä lävitse ja kuulee myös. Minun sydäntäni ei kuule, eikä tunne. Välillä minusta tuntuu, ettei minulla ole sitä. Että rinnassani on vain kova, kylmä ja musta möykky sen tilalla. Minun sydämeni ei ole olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti