Infectious mononucleosis

Lääkehuuruissani olin vähällä kosia sinua. Silmäni kiinni turvonneina, sokeina. Kuin vielä aukeamattomat koiranpennun silmät. Yhtä kuurokin olin, pelkkää huminaa päässäni. Kurkkuni kipeydestä johtuen en osannut oikein puhuakaan, surkeaa vikinää ja kitinää pidin. Ihminen sisältäni yritti huutaa, mutta huuleni eivät olleet yhtä mieltä, suuni ei muodostanut selviä äänteitä. Kenties kurkkuni oli niin kipeä, kenties se oli vain lääkkeistä johtuvaa. Ääneni kohoaa häiritsevään falsettiin kun yritän puhua. Se kohoaa ja lakkaa sitten kuulumasta. En voi olla yskimättä, en voi olla oksentamatta limaa sisuksistani kun keuhkoni eivät saa riittävästi ilmaa. Aivan kuin olisin nielaissut säikähtäneen nahkiaisen. Paikallaan istuminen on tuskastuttavaa. Kun ei pysty nukkumaankaan, kun ei pysty nielemään, kun kurkku on niin kipeä. Sitten minä vain istun. Istun ja ihmettelen ja oksennan sisuksissani piilottelevan nahkiaisen limaa. Voin pahoin.