1 vuosi ja 2 päivää.

Tämä on hiljaisuuden ulkomuoto. Tältä näyttää ja kuulostaa hiljaisuus. Tätä se on ja ei ole. Kuuntelen Mielenrauhaa Kulkijan stereoista ilman lupaa. Harmonista musiikkia ja luonnon omia ääniä. Yksi etenkin on ylitse muiden; suden laulu. Sitä paitsi, näin unta, että ulvoin. Kaipaan pois täältä. Tuntuu, ettei täällä ole minulle mitään. En jaksa kuin hyvin harvoja ihmisiä, liian pinnalliset ihmiset saavat minut voimaan pahoin. Koiraihmisten kanssa tulen vielä jotenkin toimeen, mutta silti tuntuu, että olen lipumassa heistäkin erilleen. Sentään koiraharrastus ei enää tunnu niin kuvottavalta kuin aikaisemmin, mutta pistää se silti vieläkin miettimään, että miksi ihmiset hankkivat itselleen koiria... Tunnen kadonneeni. Elämän rytmini on liian hidasta, saan jatkuvasti toivoa, että kumpa en taas olisi liian myöhässä.