Koira makaa jaloissani, kaunis säkkipilli-panhuilumusiikki lipuu ympärilläni ja minusta tuntuu siltä, että kaikki ihmiset vain käyttäisivät minua. Tavallaan hyvin terapeuttista keskustella asiallisen tuntemattoman ihmisen kanssa kaikista traumoistani ihmisiä kohtaan, avautua kerrankin jollekin ihan oikeasti, välittämättä yhtään mistään. Kaikista vääryyksistä. Ainoa, että minusta vain tuntuu siltä, että minua on käytetty, kokeiltu, testattu, minun tunteillani on leikitty ja kanssani on vain pelattu peliä. Olen ollut ihmisten pelinappula. Kaikki hurjat kolme aikaisempaa ihmissuhdettani. Kaksi ensimmäistä kokeili, kolmas käytti. Tavallaan koen iljettäväksi sen, että teen taas sitä, mitä olen joskus tehnyt ja, josta olen jo kuvitellut päässeeni eroon. Avaudun jollekin tuntemattomalle elämäni iloista ja suruista. Enimmäkseen suruista. Enimmäkseen vääränlaisista ihmisistä. Se vaan kyselee lisää ja lisää ja minä kerron tarpeettoman vuolaasti kaikesta turhasta paskasta, mikä ei elämääni vaikuta enää tippaakaan. Olen helpottunut siitä, että rakas Korpimetsäin Kulkijani palaa tänään kotiin. Pääsen hänen lähelleen ja voin unohtaa kaiken muun. Miten odotankaan iltaa ja hänen lämpöään !