Tukehdun tähän jännitykseen. Ei ole enää mitään tekemistä. Rinkan pakkaan vasta iltasella, jotta kaikki tulee varmasti mukaan, sillä pitää noita vaattehia kuivatella…
Ajattelin klo 1900-2000 käydä nukkuilemaan, herätä kolmelta. Unta siis tulisi jotakuinkin 7-8 h, sikäli jos ylipäätään pystyn jännitykseltäni nukkumaan. Äiti sanoi tulevansa hakemaan 0345. 0430 nousenkin sitten bussiin. Tai ainakin näin olen suunnitellut.
On toisaalta huvittavaa, että olen odottanut kaikkea suurella innolla ja nyt alkaa kuumottelemaan sitten niin, että miksi menen sinne. Ylipäätään äkilliset mielenvaihdokseni asian suhteen ovat huvittavia. Pelosta intoon ja taas takaisin. Välillä ei tunnut miltään, ei jännitä ja yhtäkkiä taas tuntuu tukehtuvansa siihen paikkaan. Mahassa muljahtelee ja tuntuu, ettei pysty syömään tai keskittymään mihinkään, koska jännittää.
Missään vaiheessa ei kuitenkaan ole tuntunut siltä, että menisin lukkoon, että kaikki into ja jännitys olisi niin ylikuormittavaa. En tiedä, että johtuuko se sitten siitä, että olen oppinut käsittelemään tunteitani vai sitten siitä, että haluan tätä, no, niin paljon kuin tätä voi haluta.
Ei pelkästään turvallisuuden takia, vaan osin senkin, että oppisin ottamaan itsestänikin vastuuta, haastamaan itseäni, kohtaamaan asioita, jotka pelottavat.
Hyvillä mielin olen lähdössä. En malttaisi odottaa. Keksin bussimatkallekin tekemistä; piirtäminen. Puhelin saanee olla rauhassa ja akku pysynee kohtuu täytenä.
Voi jännitystä.
Vaikka tämä onkin armeija –kategoriaan sijoitettu, kyse ei silti varsinaisesti ole armeijasta, vaikka meno taitaa melko sotilaallista ollakin. En vain jaksa luoda tämän takia uutta kategoriaa, en edes tiedä miksi sen nimeäisin… vapaaehtoinen maanpuolustus?
.jpeg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti