Unohdin ilmoittaa palanneeni takaisin. Harjoitus itsessään oli voimauttava kokemus. Yhdessä tekeminen tuntui hyvältä. Löysin hyvin Säkylään, vaikka sitä ehkä eniten jännitinkin.

Vaikka koko juttu ei kestänytkään kuin viikonlopun, se oli kuitenkin samalla niin tavattoman hektistä, että tuntui, kuin olisi ollut poissa viikkokaupalla. Tuntui hassulta, että kaikki ne pelot, jotka ovat hallinneet elämääni niin tavattoman pitkään, olivat yhtäkkiä huitaistu pois, kaikki yhdellä kertaa. Yhtäkkiä sitä olikin täysin normaali ihminen.

Kävin syömässä Rumpalipojassa ja nukuin 8 vieraan ihmisen kanssa samassa tuvassa. Olin itsepuolustus- ja hätäensiapukoulutuksessa fyysisessä kosketuksessa toisen, vieraan ihmisen kanssa. Enkä missään vaiheessa tuntenut ahdistusta tai pelkoa. En ajatellut missään vaiheessa, että selviänköhän nyt tästä ja tuosta.

“Siviilielämään” on ollut totuttautuminen, maanantai oli todella hämmentävä, kun kukaan ei kailottanut käytävässä “Komppaniassa herätys! Valot tupiin!”. Toisaalta suorastaan pursuan hyvää oloa, intoa ja motivaatiota.

Ilmoittauduin jo syksyn harjoitukseen ja sain paikankin kohtuullisen suositulta kurssiltakin. Hyvä minä.

Ylihuomenna kadotaan K-Suomeen koko lauma.

Toivottavasti ei ole liian inhottavaa sanoa, että olen onnellinen.