Onnellisuuden kielletty hedelmä.

Yksi haluaa vaihtaa rakkaansa laihduttamiseen. Sen yhden rakas inhoaa minua ja vihaa heteroita. Minua naurattaa; tällä kertaa näin päin, tällä kertaa todellakin ihastuin ja rakastuin väärään ihmiseen - siis hänen mielestään väärään; minullehan Korpimetsäin Kulkija on ainoa oikea ja sopiva olento. Välillä minusta tosin tuntuu, että hän vain esittää, että hänestä on hienoa, kun hän on nyt oikeasti epäsopivan sopiva ja pitää minua nyt epäsopivana, vihaa ja inhoa lietsovana ihmisenä. Mustasukkaisuus on sairasta. Aina. Minun sydämeni haluaa vain rakastaa. Se ei osaa muuta, siitä huolimatta, että joskus kahlehdin sen tyrmään ja antaudun ihmisyydelleni; ilkeydelle ja pahuudelle. Ihmisyyteni on synkempi puoleni - se osa, joka tuntee kaikki negatiiviset tunteet - ahdistuksen, masennuksen, inhon ja vihan. Minussa elävän suden elämä on yksinkertaisempaa; se ei tunne vihaa, ahdistusta tai inhoa. Se on joskus uupunut, mutta aina se jaksaa kuitenkin nousta. Huomenna on päivä. Passikuva, Kansaneläkelaitos, Ammattimatikka ja Perjantai 13. Yksi koulukirja puuttuu, todistus jäykkäkouristusrokotuksesta puuttuu.. En edes tiedä, milloin olen sen viimeksi saanut. En minä muista vuosia, niiden sisältöä. Hädin tuskin viime viikkoa. Nykyään tosin muistan enemmän asioita, kuin puolitoista vuotta sitten. Silloin en muistanut mitään mistään ja se ahdisti. Vähän kuin en olisi tiennyt kuka olin. Minä vain kielsin itseni, vääryydet. En minä ole niitä hyväksynyt, mutta voin elää niiden kanssa. Rakkaus vahvistaa, antaa syyn olemassa ololleni. Olen vasta alkanut käsittämään sosiaalisten tilanteiden pelkoni laajuuden. En odota koulua, en todellakaan. Vähiten syömistä ja liikuntatunteja. Liikuntatunnit ehkä menisivät vielä, mutta en usko, että pystyn syömään siellä. En minä halua oksentaa siksi, että pelottaa. Minusta tuntuu niin yksinäiseltä; vielä on päälle viikko siihen, että voidaan korpisotilaani kanssa nähdä ja silloinkin iso EHKÄ leijailee ilmassa. Helvetin Karjalareissu. Helvetin helvetti ! Kuukauden lopulla on lääkäri. Enkä ole yhtään varma, että selviänkö sinne saakka hengissä. Tosin, se todennäköisesti on viimeinen lääkäri, jossa joudun käymään. Sillä riemulla sinne siis. Vaikka en kyllä halua; siellä kuitenkin puidaan muuttunutta suhdetilannettani. Minusta välillä tuntuu, että Korpimetsäin Kulkija on ainoa, joka on varma meistä kahdesta. Minä ailahtelen jossain epävarmuuden ja varmuuden välimaastossa. Tänään olen ehkä varma, huomenna en välttämättä ole. Enkä minä voi myöntää sitä, että minua pelottaa hänen hellyytensä. Minua inhottaa jo etukäteen lääkäri. Sen alentuva äänensävy ja etenkin typerät, itsestäänselvät kysymykset. Inhoan ihmisiä, jotka epäilevät minua ja etenkin kiintymystäni johonkin ihmiseen; sitä, ettei minun ja Korpimetsäin Kulkijan rakkaus muka ehkä kestä. Olen varovainen ja yritän olla lupaamatta vielä tässä vaiheessa liikaa; silti minä olen jo yhden kaiken ratkaisevan lupauksen tehnyt. Minä olen hänen, kuolemaani saakka. Minä en riko lupauksiani. Ikinä. En tule tätäkään rikkomaan; ei ole edes olemassa minkäänlaista mahdollisuutta, että näin kävisi. Ei kaikkien niiden sairaiden ja yksipuolisten suhteiden jälkeen. Minua EI kukaan käytä hyväksi enää ja sen varmistan pysymällä ikuisesti korpisotilaani kanssa. Hän ei käytä minua. Ei särje sydäntäni. Hän ei satuta. Lääkäri tulee etsimään epäkohtia minusta, epäkohtia hänestä ja suhteestamme. Hän tulee kyseenalaistamaan sen, minä tiedän sen. Mutta jos sen tekee ja vielä kovin avoimesti; minä päästän itseni irti. Sanovat, että haukkuva koira ei pure - mutta minä voin luvata, että muriseva susi puree ja niin perkeleen kovaa... Kun vaan nyt ensiksi selviäisin ensi viikosta. Sen jälkeen voisin siirtyä miettimään seuraavaa viikkoa.. Voi ihme, miten minä sinua kaipaankaan !