Vapauta minut tähtitarhaan.

He korvamerkitsevät petoja, samalla kun minä kierrän häkissäni ympyrää ja odotan vuoroani. Huulet ylösvetäytyneenä, kasvoilleni jähmettynyt irvistys. Niskakarvat koholla, pystyssä. Pöytälaatikossa verisiä papereita ja puukko. Haluan leikata itsestäni sinun kosketuksesi. Hänen kosketuksensa, sen kosketuksen. Kierrän, kierrän, kierrän, kierrän ympyrää. Tietäen, ettei ole ulospääsyä, vaikka voisin silti vapauttaa itseni heti kun haluan. Mutta ehkä en halua, tai haluan, mutta en tarpeeksi. Tai ehkä haluan, mutta en uskalla, jolloin en halua kuitenkaan. En halua olla olemassa ja silti haluan. En osaa puhua. En kehtaa puhua. En uskalla puhua sinulle, miltä ihollani tuntuu. Ei sinun, vaan hänen kosketuksensa. En osaa sanoa, että miksi se kuvottaa minua ja tuntuu niin pahalta. Minusta tuntuu, että minut on polttomerkitty. Kuin minussa lukisi jo valmiiksi millainen olen ja mitä edustan. Kuin en pääsisi eroon siitä. Se on minussa. Se kosketus on minussa ja voin pahoin. Minun pitäisi juosta enemmän. Juosta, jotta en ahdistuisi ja haluaisi leikata ihoani irti.