lauantai 14. elokuuta 2010

...ja sitten minä kuolen.

Eikä minun ahdistukseni vähene. Ei ainakaan ilman sinua. Tunnen itseni niin kovin orvoksi kiireisten ihmisten keskellä; minulla ei ole ikinä kiire ja vaikka olisi, se ei mene koskaan ihmisten edelle. Lieka tuntuu tänään tavallista ahdistavammalta. Liikkumavaraa ei ole. Sinä menet, kuten sinun on mentävä; metsään paimentamaan laumaa armottomia säheltäjiä.
"Olen sinun ainiaan, mutta tulevan viikon ajan minä olen alokkaiden kasvattaja."
Jokainen erossa vietty viikko tarkoittaa vähemmän yhteistä aikaa. Se pelottaa minua.
Kodittomuus kalvaa; juoksen tänä yönä koko matkan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti