Näitä aamuja, kun herään valmiiksi masentuneena. Näin unta Kuopiosta ja lentokoneista. Edelleen neljän vuoden jälkeen mä jatkan itseni ruoskimista asiasta. Itseni syyttämistä. Asian katumista. Mutta mulla ei vaan ollut muita vaihtoehtoja.
Joudun muistuttamaan itseäni, että ratkaisu oli oikea niissä kuvioissa. En olisi voinut ratkaista asiaa yhtään paremmin, sillä asetin oman jaksamiseni ja turvallisuuteni kaiken muun edelle. En saanut toivomaani apua ja reaktiota oikealta taholta opettajan asiattomaan käytökseen koskien. Se ei ollut silloinkaan helppo ratkaisu, mutta se oli tehtävä oman itseni vuoksi.
Haluaisin vaan itkeä tänään. Auringosta huolimatta tuntuu, että olen pimeässä, valottomassa, hapettomassa tilassa.
.jpeg)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti