Olen huono.

Istuimme autossa kohti metsää äidin kanssa ja puheeksi tuli elämäntilanteeni, ja sanoin, että susi on todennäköisesti viimeinen koirani, koska haluan välillä ELÄÄ, enkä voi laittaa koiraa oman elämäni edelle enää. Se syvä, tuomitseva hiljaisuus...

Ironista on, että olen aina ollut valmis auttamaan muiden lemmikeiden hoidossa, mutta kun itse tarvitsisin "apua", kukaan ei auta. Kukaan ei VOI auttaa. Koska mikä tahansa tekosyy.

Sitten se käännetään jotenkin minun syykseni, että olen huono ihminen, jos haluan välillä käyttää aikaa esimerkiksi matkusteluun.

Kyllä mä joskus mietin, että miten paljon helpompaa olisi, jos olisin ilman koiraa. Eikä nämä ole helppoja asioita millään tavalla. Edes miettiä.

Miksi siis puhuisin kenellekään, jos kukaan ei kuitenkaan ymmärrä.

I can't explain and you wouldn't understand.