Ei oo ihme, että huollot kestää näin.

Koko vuosi on ollut omituinen, en sanoisi huono, sillä olen oppinut paljon itsestäni sekä muista ihmisistä, mutta omituinen kuvaa sitä hyvin. Se on mennyt nopeasti ohitse, enkä ole oikeastaan edes huomannut sitä.
Mutta olen tosiaan selviytynyt ja saanut elämäni omituisesti järjestykseen, vaikka alkuvuodesta tuntuikin, etten yhtään tiedä mistä ja miten aloittaisin.

Helmikuussa tulin takaisin kotiseudulleni hämmentyneenä ja yksin kahden koiran kanssa. Olin asunnoton. Ainoa päämääräni oli saada elämäni kasaan. Kesään mennessä minulla oli oma asunto ja pian huomasin myös seurustelevani taas. Keväällä pysyin kai parhaiten kasassa sen takia, että minulla oli koira ja rupesin taas treenaamaan aktiivisesti. Iso kiitos tietysti kuuluu myös ystävälleni, jonka seura oli varsin voimauttavaa ja, jota ilman olisin tuskin selvinnyt. Monet illat istuttiin ABC:llä parantamassa maailmaa, lenkkeiltiin koirien kanssa ja ylipäätään tehtiin kotiaskareita yhdessä.

Tämän viikon maanantaina jatkoin opiskeluitani, joista sain hyväksiluettua muutamaan kurssin lentokonepapereillani. Olen aikuislukiossa. Eli olen jälleen matkalla kohti omaa päämäärääni ja tavoitettani. Tätä kestää pari vuotta, kirjoitan itseni ylioppilaaksi ja lähden armeijaan... Pari vuotta, jos sitäkään.

Synnyin sotilaaksi, tai jos en syntynyt, niin isä on ainakin propagandallaan sellaisen minusta tehnyt, enkä jaksa hävetä sitä enää. Se on juuri sitä, mitä minä haluan elääkseni tehdä. Onnistuin jopa löytämään miehen - ihan vahingossa - jolle maanpuolustus on elämäntapa ja, joka tukee minua tavoitteissani parhaalla mahdollisella tavalla.

Voisiko elämä enää täydellisempää olla?







Syksy on noin muuten kulunut mm. radioamatöörikurssilla, sekä kahdella maanpuolustuskurssilla, joista ensimmäinen oli Helsingin edustalla Kuivasaaressa ja toinen Tikkakoskella Ilmasotakoululla - siellä, minne minäkin joku päivä menen.

Pysytään motivoituneena:

Therian, otherkin

Jos en olisi meditoinut, olisin väittänyt sitä uneksi.

Lyhyt meditaatio kutsumiseen, aurinkoinen ja lämmin kesäpäivä. Olemme suojassa metsän sylissä. Minä ja leiskuvasilmäinen kaksoisliekkini.

Toinen shamaanirumpuineen ja sanattomine lauluineen. Rytmi porautuu vereeni, selkärankaani ja hetkessä olen toisaalla.

Luminen metsä, yönkarkea pakkashanki. Minä sutena ja jievja, valkoinen ajoporo oikealla. Juoksu jatkuu ja jatkuu ja jatkuu shamaanirumpujen hakatessa tahtia askelillemme. Kuulen läähätyksen, tunnen lihasteni työn.

Susi on yhä siellä. Toisella puolella.

En ole unohtanut miten muuttua.

Mistä tiedät olevasi oikean ihmisen kanssa?

Siitä, että hän saa sinut tavoittelemaan unelmaa, josta olit jo luopunut.

Siitä, että hän saa sinut uskomaan jälleen itseesi ja kykyihisi.

Siitä, että hän ei tuhoa itsetuntoasi, vaan nostaa sitä.

Siitä, että hän saa sinut huomaamaan hyviä puolia itsessäsi ja arvostamaan niitä.

Siitä, että hänen seuransa ei ole kuluttavaa, vaan se lataa akkuja.

Life 2.0 is compatible with Niehku 2.0

Maakuntamatkailua ja uusi koti.
Olen onnellinen.

Valmistautukaa käynnistämään Elämä 2.0.

2 soulless creatures finding each other, Satan smiled on this day.

Näitä minä mietin.

• Mitä helvettiä olet tehnyt minulle.
• Miten helvetin sokeasti voikaan rakastaa ihmistä, jonka vaikutus on vain ja ainoastaan tuhoisa.
• Mitä vittua olen sinussa ikinä nähnytkään.
• Sinä et olisi ansainnut puoliakaan siitä ajasta, jonka olit kanssani.
• En voi ymmärtää miten itsekeskeinen kusipää olit, kontrolloiva alkoholisti, manipuloiva vähättelijä.
• En tunnista itseäni.

Suurin asia, mitä olen elämässäni ymmärtänyt, on se, että me ihmiset unohdamme usein, ettei meidän elämämme merkitse maailmalle sen enempää kuin muurahaisen elämä.

Sunnuntaitreenit

:)

Pakko myöntää, että olen ihan helvetin ylpeä itsestäni. Olen alkanut näkemään asiat verrattain objektiivisemmin ja missä se vika päättyneessä suhteessa oikein oli.
Olen antanut myöten enemmän kuin olisi tarvinnut. Siirtänyt syrjään omat tarpeeni, jotta olisin voinut täyttää toisen tarpeet. Ihmisen, jolle mikään ei riittänyt tai ollut tarpeeksi hyvä. Ihmisen, jonka mielestä hänen mielenterveytensä oli minun vastuullani. Mutta enhän minä voi ottaa vastuuta kenenkään mielenterveydestä.

Toisen omistushalu ja kontrollointi on estänyt minua elämästä elämääni. Tämä yhtäkkinen vapaus on ollut huumaavaa. Itseluottamukseni on noussut, olen vapaa ja enimmäkseen peloton. Toistaiseksi olen pysynyt koossa ja olen selviytynyt ilman Kulkijaakin.
Enkä ole montaa kertaa itkenyt Kuopiosta lähdön jälkeen. Siitä olen tyytyväinen. Tunnen itseni vahvaksi.

Uskomatonta varmaan, mutta elämä viimeinkin hymyilee.
Yksinkään ei ole tarvinnut jäädä. Olen kuulemma nätti.

joskus irti päästäminen on ainoa tapa rakastaa

Hassua, että tämä blogi on seurannut minun ja Kulkijan elämää meidän alkuhetkistä suhteen viimeiseen hengen vetoon. Ehdin jo viikonlopun jäljiltä saada itseni jonkinlaiseen orastavaan tasapainoon ja toiveikkuuteen, mutta nyt kun tajusin, että tämä on lopullisesti ohitse, tärisen ja itken taas. En haluaisi luopua hänestä, mutta kun minun pääni ei vaan enää jaksa jatkuvaa epävarmuutta meidän tulevaisuudesta. Olen käytännössä vain odottanut viimeisen vuoden, että milloin hän lähtee taas pois. Oli helpottavaa sanoa, että en enää jaksa tätä. Olen yrittänyt jaksaa, rakastaa ja ymmärtää, mutta viimeisen poislähdön jälkeen en ole enää ollut entiselläni, en ole luottanut häneen samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Olen vain odottanut, milloin hän taas kyllästyy minuun ja lähtee pois.

Olen yrittänyt muuttua koko vuoden, mutta tajusin, että minun muuttumiseni ei auta, jos hän ei halua muuttua myös. Hän on muuttunut itsekeskeiseksi viimeisen vuoden aikana ja olen kunnioittanut sitä, mutta järkähtämätön itsekkyys ja vastaantulemattomuus lopulta ajoivat siihen päätökseen, että olen mieluummin itseni kanssa, kuin hänen. Hän ei ole ikinä ollut millään tavalla huono minua kohtaan ja rakastan häntä edelleen, mutta tämä ei vaan enää toimi.

Minusta tuntuu jälleen, etten varmaan pysty rakastumaan enää ikinä kehenkään. Enkä haluaisikaan rakastua.

Hän soitti minulle lähes joka päivä viime kesänä, kun hän oli töissä toisella paikkakunnalla ja hän oli se, joka minua lohdutti bussissa, kun viime itsenäisyyspäivän reissu ei oikein mennytkään putkeen. Hän on ollut minulle peruskallio - tukeva ja turvallinen. Hän on aina ottanut minut syleilyynsä kun olen tarvinnut lohtua.

Mutta hän oli myös toisaalta ihminen, joka uskoi, etten pärjää omillani...

Lopetin kai tämän blogin aktiivisen kirjoittamisen siinä vaiheessa kun kaikki muuttui liian vaikeaksi myöntää itselleni, että on vain ajan kysymys, milloin parisuhde kaatuu kuin jaloilleen kuollut hevonen. Onhan se horjunut jo pari vuotta.

Ehkä tämä oli minun tapani sanoa hänelle, että rakastan häntä. Oikeasti, mikä olisi parempi ystävänpäivälahja ihmiselle, joka kärsii kanssani, kuin päästää hänet vapaaksi?

5. elokuuta 2010 - 13. helmikuuta 2015

Kiitos ja hyvästi.

Paniikista toiseen. Hysteeristä itkua. Tiedän asiat, mutta pää silti kertoo valheita. Olen jatkuvasti vihainen. Mutta se ei liity nyt tähän.

Olen etsinyt ihmistä.

Minulla on vuosien jälkeen vieläkin sinun numerosi, mutta silti etsin sinusta virtuaalijälkeä. Saman signaalin äärellä olet jossain, mutta missä. Täytyyhän sinusta olla jäänyt jokin jälki jonnekin.

En uskalla laittaa viestiä, sillä se tuntuisi liian tungettelevalta. Enkä edes tiedä, onko numerosi sama kuin se oli vuosia sitten. Muistan sinusta vain kissat ja Miska -nimisen pojan, jonka kanssa seurustelit silloin kun vielä keskustelimme. Kaipaan niitä keskusteluja. Kaipaan sinua.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen haluaisin vain tietää, mitä sinulle kuuluu.

can't breathe without this

Miksi minä olen aina yksin?

Ihminen on kertakäyttöinen.

Ymmärsin jokin aika sitten, että olen vain hössöttänyt siskon kuolemasta, mutta en ole toiseen syksyiseen tragediaan kiinnittänyt huomiota. Olen päässyt siskon kuolemasta yli, se on joskus jopa vähän kyllästyttävä aihe. Kuten sen tavallaan kuuluukin olla.

Eniten olen kärsinyt siitä, kun avopuoliso lähti. En ole antanut itseni surra sitä, eikä kukaan ole kysynyt siitä, koska osa ei ole tiennyt ja osa taas on ajatellut varmastikin, että joka päivä joku jättää jonkun - ei oo iso juttu. Mutta kun se on. Minulle se on iso juttu. Olen sen jo tiennytkin, että luottamusta on vaikea saada takaisin. Mutta tajusin, että eniten pelkään yksinäisyyttä siksi, että en ole käsitellyt asiaa.

Se oli konkreettista ja todella todellista minulle. Vaikka hän tulikin takaisin, hän silti lähti ja jätti minut ja se repi niin paljon rikki. En ole surrut sitä, että hän jätti minut, vaikka olisi pitänyt.

Kuulostaa äärettömän hölmöltä, mutta kun se on totuus. Jos se on iso asia, "kriisi", se pitää käsitellä. Tämä on minulle sellainen asia.

Tosin, siitäkin oli paljon hyötyä, että ymmärsin sen itse. Asia lähtee etenemään ja minä suren suruni pois.

Asiat ovat joskus jänniä. Joko niitä katuu tai sitten niitä ei kadu, ne tuntuvat joltain tai sitten eivät. Joskus ne tuntuvat sekä eivät tunnu.

Koulun lopettamista en ole katunut. Se harmittaa, mutta ei kaduta. Tavallaan jopa helpottaa kaikki se turha stressi. Toki, taas on ns. välivuosi edessä, mutta ehkä mä joskus onnistun jossain mitä teen. Toivon niin.

Kutsu polttohautaukseen

POLTTOHAUTAUSMINISTERIÖ
KESKUS-KREMATORIO
00630 HELSINKI
puh. 90-131313
telex 10098 sf phm

KANSALAINEN !

Koskee polttohautaustanne

Koska suorittamiemme tutkimusten perusteella olemme todenneet, ettei Teillä ole mitään sosiaalista tulevaisuutta ja että olette väestöpoliittisesti kykenemätön, eikä jatkuva kuulumisenne yhteiskuntaan ole näin ollen mitenkään hyödyksi, olemme päättäneet väestöylijäämää koskevan lain # 117 4 mom. nojalla polttaa Teidät. Pyydämme Teitä sen vuoksi saapumaan ensi maanantaina kello 18.00 Keskus-Krematorioon, uuni 16, pelti nro 8. Mukaan Teidän on otettava virsikirja, veroilmoitus, ennakkoveronpidätyskuitti ja esteettömyystodistus polttohautausta varten.

Koska tutkimuksiemme mukaan olette elämänne aikana nauttineet suuret määrät alkoholipitoisia juomia, kehoitamme Teitä ilmeisen räjähdysvaaran vuoksi juomaan ennen polttohautaustanne yhden (1) litran keitettyä kutunmaitoa ja lasin karvasvettä. Teidän on lisäksi otettava mukaanne yksi standardikokoinen olkilyhde, 20 kg koksia, jätepaperia tai lastuvillaa, 3 litraa 92- oktaanista bensiiniä sekä kaksi tulitikkua. Mikäli haluatte erikoiskäsittelyn tuhkallenne , pyydämme Teitä jättämään tullessanne portinvartijalle osoitteella ja postimerkillä varustetun kirjekuoren tuhkan edelleen lähettämistä varten. Muutoin lahjoitamme tuhkanne Maaseudun tukiaiset ry:lle.

Velvoitamme Teitä itse huolehtimaan kuolinilmoituksestanne, ilmoituksesta henkikirjoittajalle, veroviranomaisille ja velkojillenne sekä hyvissä ajoin peruuttamaan lehtitilauksenne, palauttamaan ulkomaanpassinne ja ajokorttinne sekä muut ao. asiapaperit ko. virastoihin.

Tämän käskyn laiminlyömisestä ja väestöylijäämää koskevan lain # 199 6 mom. mukaan on säädetty kovennettu kuolemanrangaistus (säästöliekillä).

Odotamme siis Teitä täsmälleen sovittuna aikana, josta ainoastaan täten ilmoitamme.

Kunnioittaen
POLTTOHAUTAUSMINISTERIÖ
Keskus-Krematorio
Helsinki

hurt lost and blinded fool

Se tunne, kun olet lähes puolitoista tuntia itkenyt yhden puhelun takia.
Haluaisin olla normaali. Asioiden hoitaminen ei olisi tällaista.

Pelihuumori on melko vähissä. Tunnen olevani vain rasite, enkä jaksa uskoa, vaikka muuta väitetäänkin.

En halua olla tällainen.