Jalkarahinaa.

Myönnätkö unieni puutteellisuuden? Sen miten ne kertovat samaa tarinaa eri sanoin, kuten mekin, kaksi näkökulmaa yhdestä elämästä, vaikka ne näkökulmat ovatkin aika samanlaisia. Ei tarvitse kysyä tietääkseen mitä toisella on mielessä. Unieni ahdistavan surrealistinen maailma, jossa ei saa kiinni sanastakaan ja minun ajatuksenikin ovat vieraita. En muista jälkeenpäin heidän puhettaan tai äänenpainoa, muistan vain, että he olivat. Kuten olin minäkin. Susi ei ole ollut aktiivinen hetkeen. Huolestun jostain syystä, kun se ei ole vaatimassa minua taittamaan matkaani juosten. Vihaan sitä silloin, kun se ei anna minun olla rauhassa, vaan ahdistaa minua, pakottaa juoksemaan. Ajatukseni ovat veressäni kelluvia teurasjätteitä. Mätänemisestä aiheutuvia kemiallisia reaktioita. Iljettäviä. Tähänkö olemme tulleet? Minun turvapaikkanani toimineeseen sanamelskaan, johon sinun tunkeutuessasi loukkaannuin kovin. Tällaistako on paljastaa ihan kaikki. ...ja katsoa silti sinua vielä silmiin. Koppakuoriaisten rapina aiheuttaa päänsärkyä ja ärsytystä, mutta en silti raaski laittaa niitä hämähäkin ruoaksi. Voi, miksi et, ystäväni, voisi syödä kasviksia, kuten muutkin? Miksi minua ärsyttää tänään kaikki?