Tyytyväisyys

Ei ole kiire. Ei edes stressaa. Moni asia tosin ärsyttää juuri nyt ja tunteet menevät laidasta laitaan. Epätoivo häälyy yhä jossain taustalla, jossain pääni sisällä. Se iskee aina sellaisina hetkinä, kun olen puolustuskyvytön ja haluaisin vain itkeä, kuinka olen pilannut kaiken ja samalla tiedän, että ajatus itsessään on aika absurdi. En ole pilannut mitään. Kukaan muu, kuin minä itse, ei odota minulta yhtään mitään. Jos jonkun petän, se olen minä itse ja jos petän itseni, minä olen ainoa, joka voin antaa itselleni anteeksi.

Olen päässyt siitä itsesäälistä ja epätoivosta ylitse, mikä varjosti minua koko syksyn ja sitä edeltävänkin ajan. Nyt mietin lähinnä kauhulla, kuinka negatiivinen olen ollut niin itseäni kuin muitakin kohtaan. Olen ollut todella reaktiivinen ja kaikki pienetkin vastoinkäymiset ovat tuntuneet suurelta. Syksy oli henkisesti hirveää vuoristorataa helpotuksesta jäätävään ahdistukseen ja taas helpotukseen, josta ennen pitkään vitutuksen kautta tuli jälleen ahdistuttua.

Epätoivo on kuitenkin jäänyt ja synkkinä hetkinä pelkään, että palaan takaisin negatiivisuuteeni. Jostain syystä se pelottaa suuresti. Lähinnä kai, kun sellaisessa tilassa ei ole ollut hyvä olla ja tavallaan olen joutunut tekemään töitä, että olen pystynyt päästämään irti. Huonoina hetkinä tuntuu mahdottomalta ajatella, että tämä on vain hetkellistä ja menee kyllä ohitse, kunhan vain tajuan päästää siitä irti, kunhan en jää vellomaan siihen. Vaikka itsesäälissä vellominen olisikin terapeuttista.

Olen taas saanut aikaiseksi vaikka ja mitä! Pääsin uuteen oppilaitokseeni sisälle ja ohessa olisi tarkoitus pyörittää erittäin pienimuotoista lemmikkien kotihoitopalvelua, koska lisätienesti olisi tervetullutta, sillä menoja on tulossa mm. uuden tietokoneen, koiran kastroinnin ja astianpesukoneen muodossa. Haluaisin myös maksaa jo olemassa olevat velkani pois.

Näistä aiheista saanee uutta sisältöä blogiinkin, kun elämäni noin muuten on sellaista, ettei siitä  mitään liian kiinnostavaa saa irti. Olen myös tavallaan ottanut tavoitteeksi senkin, että minulla olisi elämää rahapäivien välilläkin, kun viime vuosi (tai parikin, oikeastaan) tuntui menevän siihen, että elän vain silloin kun on rahaa. Elämäntapana ei ole järin miellyttävä, koska siihen liittyy paljon ahdistusta ja stressiä ja aika tuntuu liitävän vain ohitse, kun yhtäkkiä huomaa, että kuut vaihtuu ja kohta on kulunut puoli vuotta.

Nyt kuitenkin on iltapalan ja Netflixin aika. Ehkä minulla on jotain mielenkiintoisempaakin kerrottavaa ensi kerralla, kuin ainaiset mielialanvaihteluni. Mutta jos totta puhutaan, olen oikeasti helvetin tyytyväinen siihen, että sain jätettyä negatiivisuuteni taakseni ja olo on muuttunut pikkuhiljaa paremmaksi. Juuri nyt olen todella tyytyväinen tähän hetkeen.