Se on mielenkiintoista, että miten paljon musiikki pystyy säilömään muistoja ja asioita. Miten jotain tiettyä kappaletta kuunnellessa kaikki muistot nousevat pintaan, miten ne ikään kuin jäävät siihen musiikkiin kiinni.
Kuin musiikki olisi pelastusköysi hukkuvien ja katoavien muistikuvien ja minun mieleni välillä. Välillä se vetää muistoja pintaan, hengittämään.
Tunnen elämän aaltoliikkeen itsessäni. Tunnen öisessä ilmassa kevään, tunnen polttavan halun juosta, kunnes ei saa henkeä. Huutaa yksin pellon laidalla meteorien kutittaessa selkääni kylmällä tulellaan.
Maailmoja maailmojen sisällä. Löydä ne.
Mutta nyt minä katson Viimeisen Sademetsän. Mikäli se ei ahdista liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti