Red wires, green wires, stuck 'em right through me !

Se on mielenkiintoista, että miten paljon musiikki pystyy säilömään muistoja ja asioita. Miten jotain tiettyä kappaletta kuunnellessa kaikki muistot nousevat pintaan, miten ne ikään kuin jäävät siihen musiikkiin kiinni.
Kuin musiikki olisi pelastusköysi hukkuvien ja katoavien muistikuvien ja minun mieleni välillä. Välillä se vetää muistoja pintaan, hengittämään.

Tunnen elämän aaltoliikkeen itsessäni. Tunnen öisessä ilmassa kevään, tunnen polttavan halun juosta, kunnes ei saa henkeä. Huutaa yksin pellon laidalla meteorien kutittaessa selkääni kylmällä tulellaan.

Maailmoja maailmojen sisällä. Löydä ne.

Mutta nyt minä katson Viimeisen Sademetsän. Mikäli se ei ahdista liikaa.

Koulutuksen miettiminen on hyvä tapa synnyttää itselleen varsin älytön ahdistus.
Olen sössinyt kyllä elämäni varsin hyvin. Tai ainakin koulutuksellisessa mielessä.

Mielessäni käy yhä uudestaan ja uudestaan, että jos kuitenkin hakisin keskeytystä, vaikka en tosin tiedä, että lienevätkö nuo jo pyyhkineet minut ylitse kirjoistaan tuolla koulussa. Enkä tiedä, että kehtaisinko mennä sinne enää, tai huolisivatko ne minua sinne enää.

Tällä kunnalla ei ole oikeastaan juurikaan mitään annettavaa minulle. Toinen EHKÄ kiinnostava ala olisi merenkulku. Sitäkin varten olisi sitten joko muutettava pois tai ainakin oltava viikot poissa, edellyttäen, että koululla olisi jokin kampusalue, jossa asua.

Täällä ei kuitenkaan ole mitään ja lähteminenkin on aika vaikeaa; parisuhteessa kun otettava se toinenkin osapuoli huomioon. Pahin mahdollinen tilanne olisi sellainen, että joutuisimme muuttamaan erillemme, jotta voisin opiskella. Samalla se tuntuu ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta.

Kysymys ei ole enää siitä, ettenkö tietäisi, että mitä teen. Vaan ehkä enemminkin, että miten teen.
Toisaalta tekisi mieli olla hakematta ollenkaan minnekään tänä vuonna, mutta samalla taas jokin minussa suorastaan rääkyy, että on haettava.

Ristiriitaisten tuntemuksieni ja ahdistukseni vuoksi istun nyt tässä itkemässä. En voi, enkä halua koko elämääni viettää tällä tavalla. Minulla on unelmia, vaikka niiden ajatteleminenkin tekeekin aika kipeää juuri nyt. En ehkä tule ikinä saavuttamaan sitä ja se tuntuu erittäin tuskalliselta. En tiedä, että mitä teen.

Tunnen itseni epäonnistuneeksi. Vaikka ei se kai ole niin oikeasti. Kyllä sitä kai työelämässä ehtii olemaan muutama kymmenen vuotta, vaikka kuinka haparoisi alussa. Mutta omien unelmien saavuttamisen vuoksi tuntuu niin tappavalta kaikki hukkaan heitetty aika.

Pelkään ja ahdistun. Haluan ammattitutkinnon, kokea saavuttaneeni jotain elämässäni.

Luiden pelko

aamuyöstä on hiki
näkymättömät päästäiset rapistelevat nurkissa
kissat nukkuvat sylikkäin
koiran tassut värisevät

tunnen irtautuvani itsestäni
paniikki ovien sulkiessa tieni
täältä ei ole varauloskäyntiä

hylkään ruumiini öisin
jätän tassunjälkiä lumihankeen
ja kun taivaanholvin alla pysähdyn
kun se ääni aaltoilee sisältäni,
lipeää tummilta huuliltani yöilmaan

sillä hetkellä
jopa galaksit lipuvat ohitseni nöyrinä

Howl with me.

Paluu rutiineihin onnistui paremmin kuin odotin. Myös kävelyllä tuli käytyä.
Tällä hetkellä ei ole paljonkaan avauduttavaa. Kaiketi tuo eilinen teksti oli se, mikä piti saada ulos. Se jokin, mieltä painava asia. Tänään ei ole ollut huono olo laisinkaan. Ainoastaan kovin väsynyt, ehkä hieman vajavaisten yöunien vuoksi.

Olen alkanut nukkumaan sen ajan, mitä Kulkija on töissä. Inhoan olla yksin kotona. Näin tavallaan yhteinen aikamme on maksimoitu. Jokainen hereillä olo hetki Kulkijan kanssa.
Mikään ei ole parempaa.

Elämässäni tapahtui jotakin suurta eilen. Jotakin, mistä olen pienestä tyttösestä saakka haaveillut ja mitä olen aina toivonut salaa. Odottanut. Pelännyt, että elämässäni ei ikinä tulisikaan mahdollisuutta sellaiseen..

I belong to you.

Olen onneni kukkuloilla ja silti mieleni mataa mustana maata myöten.

Näin edellisenä yönä unta koulustani ja opettajastani. Kai hän on minulle ensimmäinen opettaja, johon olen koskaan uskaltanut millään tasolla luottaa. Hän tuntuu kovin läheiseltä ihmiseltä minulle, vaikka loppujenlopuksi olemmekin vain muodollisessa opettaja-oppilas-suhteessa. Hän on silti tuntunut turvalliselta ja luotettavalta. Ihmiseltä, jonka olen melkein mieluummin toivonut olevan äitini, kuin opettajani.

Samalla tuli taas ahdistus koulutuksesta. En usko, että voin täällä opiskella miksikään, Kaupunki on niin täynnä tuskaa ja huonoja muistoja. Tuntuu siltä, että olisi päästävä pois, jotta voisin viimeinkin seistä omilla jaloillani ihanan mieheni rinnalla.

Tunnen eläväni vuodesta toiseen samaa painajaista. Kaikki muistuttaa jostain menneestä ja tuottaa ahdistusta ja onnettomia muistoja. Olen itkenyt liikaa. Olen kai vain niin kadoksissa itseltäni. En tiedä, että mikä tai kuka olen ja mitä minun olisi tarkoitus tehdä.

Kulkija puhuu kadiksesta. Sillä ehdolla, että muutetaan Hyvinkäälle. Helsinkiin en suostu. Hyvinkäällä voisin edelleen jatkaa koulussa, tällä samaisella linjalla. Siksi sinne.
Sitten Kulkija peruu puheensa ja minussa herännyt toivon kipinä sammuu.
Toinen vaihtoehto olisi oppisopimuskoulutus. En vain tiedä, että kuka huolii tällaista arkaa ja epävarmaa ihmistä minnekään. Toisaalta en vielä edes haluaisi päätyä minnekään. En haluaisi, mutta haluaisin kuitenkin.
Jonkin ratkaisun tähän koulutuksettomuuteen. En minä pysty siihen, että makaan kotona tekemättä yhtään mitään. Mutta en minä tosin pysty moneen muuhunkaan. Minua pelottaa.

En tiedä enää, että mitä oikein käyn läpi. Toivon sen olevan muutosta itsessäni, kasvamista ehkä. Henkistä sellaista. En ole varma tosin siitäkään. Välillä mielessäni käy, että ehkä olen vain masentunut, mutta ajatukseni eivät loppujen lopuksi ole niin synkkiä ja päivissäni kuitenkin on paljon hyviäkin hetkiä. Uskon sitä paitsi vielä tulevaisuuteen, vaikka polku sinne näyttääkin tällä hetkellä aika mutkaiselta. Lisäksi ahdistus on niin vahvasti läsnä, että en voi olla masentunut. En tunne oloani turtuneeksi, enkä mielestäni juurikaan ole "hälläväliä" -mielellä menossa, vaikka aika huolettomaksi ihmiseksi noin muuten itseni miellänkin.

Eristäydyn kyllä. Kai sekin on vain halua suojella muita tältä minua varjostavalta tummalta pilveltä. Ehkä minä vain taistelen masentumista vastaan.
Toisaalta on ollut kovin vaikea sanoa ääneen, että missä nyt oikein mennään. En liene sitä itsekään oikein tiennyt. Ennen näkemääni unta, jossa koin suurta helpotusta ja turvallisuudentunnetta keskustellessani opettajani kanssa.

Ehkä tämä kaikki on vain selvittämättömiä ja viimeistelemättömiä asioita?
Olen kuitenkin pahoillani mielialani heittelehtimisestä. On vaikeaa olla iloinen, jos ei sitä oikeasti ole. Mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi onnellinen. Olen onnellinen. Todella onnellinen ja kiitollinen, että Kulkija on olemassa ja luvannut rakastaa minua ikuisesti.

Kai sitä olisi hetkeksi suljettava silmät. Huomenna kai pitäisi inspiroitua siivoamaan. Ällöksyn sitäkin puuhaa ihan liikaa. Lisäksi voisin yrittää kammeta itseni lenkille ja palata takaisin rutiineihini.

En yritä.
Minä teen sen.

Is it my wish.

- ape: suomalainen ruoka, (alkoholiton?) sahti/kotikalja/vesi/piimä, ruisleipä
(Väen Pidot on linnan rahvaan pidot. Hyvinvoivan linnanrahvaankin pitopöydässä herkkuja on ylen määrin eikä juomien tarjoilussa sovi kitsastella. Ilta alkaa käsien pesulla lavendelivedessä. Lautasen virkaa toimittaa kuiva ruisleipä, ruokailu tapahtuu sormin ja veitsen avulla, haarukka oli tuolloin vielä tuiki tuntematon kapistus. Lopuksi kädet pyyhitään surutta liinan reunaan.
Oli suurimman juhlan hetki. Juotaisiin olutta ja piimää, purtaisiin naurishaudukkaita, kyrsää ja lihaa suolasaavista. Pataan riitti myös jäniksiä ja metsälintuja, sillä miesten metsästys oli osunut kohdalleen.)
- perinteitä; morsiustanssi, handfasting?
 ('morsiantanssi', jossa labyrintin keskellä seisova tyttö ja
ratoja kiertävä poika (tai päinvastoin) koettivat pitää välilleen sidotun narun ilmassa
niin ettei se osuisi maahan. Naruun ei saanut koskea käsin, vaan sen pituutta säädettiin
kehoa pyörittämällä. Ehkä morsiantanssi on etäinen kaiku pakana-ajan hedelmällisyysriiteistä.
handfasting = käsien sidonta, käsien yhteen liittäminen, isät, punainen silkkinauha
Toinen asia joka kannattaa pitää mielessä on morsiamen itketys. Muistaakseni morsiamen sisaret hoitavat sen. Morsiamen on itkettävä oikein sydämmensä kyllyydestä häissään avio-onnen varmistamiseksi.)
- ajankohta; KESKIKESÄSTÄ EI TINGITÄ, kasvava kuu, ILTA ja haluan kokon, ison roihun jonka edessä sitoudumme toisiimme iäksi
(Kannattaa mennä naimisiin kasvavan kuun aikaan koska silloin on kuun kierto on sellaisille asioille otollisin. Kansanomaisten uskomuksien mukaan avio-onni laskee kuin lehmän häntä jos häät viettää väärään aikaan..)
- paikka: ULKONA satoi tai paistoi, oliko sen paikannimi Ahoniemi?

:: Morsian
- hiukset auki, kukkaseppele (mistä kukista?)
- vihreä-valkoinen korsettihame
- paljaat jalat

:: Sulhanen
- mitä haluat laittaa päällesi?
- paljain jaloin

• Ei mitään istumapaikkoja ja pöytä hössötystä. Nuotio, jonka ympärillä kaikki istuvat? Tai halutessaan missä vaan.
• Ei musiikkia muuten kuin tanssiessa.

I will bite back.

Minua loukkaa se, ettet ymmärrä hätääni. Mielestäsi aina vain huudan turhasta. Sinun päiväsi kuluvat varmasti leppoisasti paskaa jauhaessasi asiakkaidesi kanssa kaupassa, siinä samalla kun heittelet pakkaseen tai hyllyyn tavaroita.
Mitä luulet minun tekevän? Piirrän tai kirjoitan tai valokuvaan tai kuljeskelen koiran kanssa ulkona.
Jälkimmäistä en nyt ole voinut harrastaa selkäkivun ja rikkinäisten kantapäideni vuoksi hetkeen. Aika on paljolti siis kulunut piirtäen tai kirjoittaen.
Luulisi siis hätäni siitä, että aiot perseelläsi murskata minun piirtopöytäni kynän, olevan sallittu. Etenkin kun et vaivaudu siirtämään (aivan kuin siitä olisi niin helvetin paljon vaivaa) sitä ennen kuin rötkähdät ruhoinesi sohvalle.
Se on minulle t ä r k e ä. Mutta sitähän sinä et voi ymmärtää. Se on minun instrumenttini. Jotakin, jolla voin halutessani vauhdittaa ajan kulkua. Rahalla saa uusia, toki. Mutta tarvitseeko ehdoin tahdoin rikkoa jotain, joka vielä toimii?

Se nyt sattui vaan jäämään siihen, kuten sattui kameralaukkunikin jäämään lattialle.
Aivan kuten sinulta sattui jäämään eräs kuuluisa juomalasi, jonka jäänteitä sittemmin sain kaivella varpaistani, tuohon korkealle pöydänvirkaa toimittaneelle jakkaralle, siirtäessäsi laiskan ruhosi sängyn puolelle.
Aivan kuten näyttökin jäi päälle, vaikka aivan hyvin olisit voinut sammuttaakin sen, sillä tiesit kyllä, etten aio siitä katsoa enää mitään ja koska minulla sattui olemaan pesukone täytettävänä juuri sillä hetkellä.

"Ei minulla ole huomenna kiire töihin."
Asiat voisi siinä tapauksessa hoitaa nyt, eikä sitten kun ne ovat sirpaleina lattialla. Vaikka eihän se minulta ole millään tavalla pois, jos näyttö humpsahtaa kissojen yöllisten riekkumisten johdosta maahan. Tai astiat.

Minä en ole sinun komentosi alla, minun ei tarvitse katsella tuollaista porsastelua.

Toivottavasti sattuu, edes puoliksi yhtä paljon kuin minuun.

my bitter and broken pagan heart

Sotarummut.
Ääni, joka hakkaa tärykalvoni pois paikoiltaan ja saa jähmettyneen vereni virtaamaan. Olen taas minä, villi ja kesytön susinaaras keskiyön tahtoineni. Mieleni tekee juosta. Niin silmittömän paljon.
Tämä musiikki on kuin myrkkyä. Vaikutus kai vain positiivinen; myrkyttää minusta pois sen puolen, jota en hyväksy ja, jota en tahdo olla. Eikä minulle jää kuin minä.

Inhoan sitä, miten ihmiset saavat minut joskus vihaamaan itseäni. Silmittömällä raivolla tuhoamaan sitä, mitä minun pitäisi rakastaa tai ainakin hyväksyä. Hyväksynkin, useimmiten. Sitten on niitä hetkiä, kun vain poljen verisessä mudassa paikallani. Onneksi ne ovat vain hetkiä.

Väsyttää, myönnettäköön. Kuulokkeetkin alkoivat jo sattua korviin. Paljonkohan mahdoin nukkua? 5 tai 6 tuntia. Nukuin kai melkein heti, kun laskin pääni tyynyyn. Tai no, hetken aikaa ehdin pelkäämään, että apuajosennytsaakkaanunta, mutta sain kuitenkin. Aamulla heräsin suudelmiin.

En jaksa tehdä mitään.

Hávamál

Be your friend's true friend to him and his friends

Beware of befriending and enemy's friend

Be your friend's true friend, return gift for gift

Repay laughter with laughter again

But betrayal with treachery

Kirjoita minulle runo.

tekee taas mieli lähteä
vaihtaa muotoa ja kadota
juosta etäisyydet pieniksi

törmätä sydämeesi
pesiytyä sinne

ulvoa täysikuuta
sinun kerallasi
rakkaani

Alle wollen nur dich zähmen

Uudet tuulet

Olemme aina olleet parempia kommunikoimaan kirjoittaen ja toivon, että voisimme jatkaa sitä. Ei ole ollut mitään typeriä väärinymmärryksiä tai erehdyksiä, ei ollut silloin alussa. Nykyään välillä. Tiedän olevani aika ärsyttävä, enkä vain välillä, vaan varmaan aika useinkin. Toivoisin, että voisit kertoa siitä minulle. Ehkä pystyisin käyttäytymään toisin, tai ainakin opettelemaan.

Vaikka sanotaan, että kenenkään vuoksi ei pidä muuttaa itseään, niin en allekirjoita sitä. Olen muuttanut itseäni, voidakseni kommunikoida paremmin koirani kanssa. Se on kannattanut.

Nyt haluaisin muuttua, jotta voisin kommunikoida paremmin sinun kanssasi, Korpimetsäin Kulkija.

---

Öisin on varottava menettämästä muotoaan. Koiran kanssa kulkiessa pimeillä teillä, tuulen puhaltaessa suoraan lävitsesi, on varottava, ettei erehdy itsestään. Olemuksestaan. Haistoin tuulessa kevään. Kylmässä, luita riipivässä tuulessa.
Linkutin kipeän selkäni kanssa kuin haavoittunut eläin. Mutta nautin samalla kadonneesta yhteydestäni johonkin menneeseen. Tuuli kutsui, houkutti kulkemaan.
Silti enemmän, enemmän kuin mikään. Houkutti Kulkijan kainalo, johon tiesin pääseväni, kun olin täyttänyt velvollisuuteni koiraa kohtaan.

Kun pääsen tästä flunssasta ja muista tämän hetkisistä fyysisistä puutteellisuuksistani, olen taas vahvempi kuin pitkään aikaan.

Touché

Who is the top bitch?

Hyvät ihmiset.

Katselin aikani kuluksi Tuuliranta -nimisen sarjan, jossa sattui yhtä ja toista. Itsekin joskus tullut oltua kaveriporukalla mökkeilemässä, silloin pelkäsi tahtomattaan, vaikka kukaan ei pelotellutkaan. Mitä minä mahdoinkaan olla? 12-vuotta?
Minä itsehän kun istuin keskellä yötä nukkuvan kaverini vieressä ja luin ääneen vitsejä, sillä en uskaltanut nukkua, koska olin kuullut jotain ääniä. Koiranikin oli silloin mukana, mutta se ei reagoinut mihinkään. Nekin äänet taisivat silloin kuulua lepakolle, ellen väärin muista. Olivathan ne kuitenkin pelottavia pienestä tytöstä.

Sarjan loputtua aloin miettimään sitä, että voivatko eläimet aistia yliluonnollista, paranormaaleja asioita. Googlasin asiaa ja muutaman keskustelun selattuani lävitse, päädyin eräälle foorumille, jossa asiaa pohdiskeltiin pienten lasten ja eläinten kannalta.
Siinä alkoi huvittamaan, kuinka joku neropatti kehtasi väittää, että koiran näköaisti olisi muka 15 kertaa parempi kuin ihmisen.
Oikeasti, on syytä hieman miettiä. Jos koiran näköaisti olisi niin hyvä, silloinhan se luottaisi yksinomaan näköaistiinsa. Mutta on aika utopistista edes ajatella tuollaista. Koiran näköaisti on huonompi kuin ihmisen. Asian todistaa jo se, että koira käyttää mieluummin nenäänsä, kuin silmiään. Se ei usko mihinkään, ennen kuin haistaa. Vähän kuten me emme usko, ennen kuin näemme.

Kun kissoja taas miettii, en ole vieläkään päässyt varmuuteen siitä, että onko kissalle silmät vai korvat tärkeämmät. Toinen kolli tahtoo nähdä esimerkiksi ovesta tulijat ja toinen kuullessaan ovikellon säntää sohvan alle. Mielestäni kissat - ainakin meidän - käyttävät aika olemattoman verran nenäänsä. Lähinnä silloin kun silmistä tai korvista ei ole apua. Esimerkiksi jos pidän pientä makupalasta nyrkissäni, eikä harmaa kollus voi sitä nähdä, se nuuhkii jo kaukaa, että mitä minulla on.
Toisina hetkinä se taas tuijottaa hyvin pitkään minua, korvat eteenpäin suunnattuina.

Entäs käärmeet sitten? Sellainenkin asunnosta löytyy. Liikkuessaan se käyttää aika paljon kieltään, eli hajuaistiaan. Mutta luulen, että sille tärkeämpi aisti lienee tuntoaisti ja saalistaessa lämpöaisti sekä hajuaisti. Voisin hehkuttaa ikuisuuksiin käärmeen ihmeellisestä, kaksihaaraisesta kielestä, joka kerää hajumolekyyjä ilmasta ja kuljettaa ne jacobsoninelimeen. (Myös meiltä muuten löytyy tällainen!)
Käärme haistaa stereona. Mikä on todella mielenkiintoista. Ylipäätään voisin hehkuttaa käärmeiden ihmeellisyydestä, mutta se ei nyt varsinaisesti kuulu aihepiiriin. (Joka jälleen kerran oli "valot päälle, kiitos".)

Me ihmiset sitten. Mikä meille on tärkeä aisti? Ei liene vaikea arvata, että käytämme aika paljon silmiä. Ilman niitä tämänkin tekstin lukeminen olisi perin vaikeaa.

Käyttäkää maalaisjärkeä tai jos teitä ei ole sellaisella varustettu, käyttäkää Googlea, ennen kuin puhutte paskaa.

Kun syöt minut elävältä, muista pureskella hyvin.

Kovin on rangaistavaa nykypäivänä olla itsestään ylpeä.
Hyväksyä oma PESSIMISTISYYTENSÄ ja elää sen kanssa. Elää itsensä kanssa, vaikka se ajoittain aika vaikeaa onkin.
Ei minusta tule päivänsädettä, vaikka miten parantaisitkin maailmaa.
En minä muutu optimistiseksi, vain koska sinä kaikkien yläpuolella oleva lonttoperse sellaista haluat ja pidät parempana.

Olen pohjasakkaa. Tiedän sen kyllä. Viimeiset 19-vuotta yksi jos toinenkin muistanut siitä muistuttaa.

Ylimielisyys -väitettä en tunnusta. Ylpeys on ainoa paheeni.

Mutta ei minun tarvitse sinulle avautua.
Et kuitenkaan ymmärtäisi.

Kategoriat ihmisille;
- sietämättömät,
- ärsyttävät,
- ärsyttävät mutta harmittomat (eivät vaadi erityismenettelyjä),
- harmittomat,
- siedettävät

Se on pimeys täällä.
Suuri, tukahduttava,
kaikkivoipa
pimeys.

Olemme unohtaneet miten
puhua toisillemme.

Elämme omissa lokeroissamme.
Hiljaa, etteivät naapurit kuule.
Olemme lähellä,
mutta välillämme on kuitenkin Etäisyys.

Kukaan ei vastaa, vaikka soittaa.
Ei lue, vaikka kirjoittaisi.
Ei kuuntele, vaikka yrittäisi puhua.

Vasta vuosien jälkeen,
kun on auttamatta liian myöhäistä,
he kääntyvät ja kysyvät,

sanoitko jotain?

eksynyt

täällä on kylmä
varpaani palelevat
tämän kuoren takana
on kylmä

mies < susi > nainen

miksi et hengitä

yhtä aikaa kanssani

miksi sydämesi ei lyö

yhtä aikaa minun sydämeni kanssa

kynsien jarrutusjäljet

syvät uurteet jäässä

tuosta se meni

tuonne se meni

ja vei minut mukanaan