Pääntakomissessio.

Olen taas häkkieläin. Maailmaani peittävät kalterit. Oikeastaan maailmani ei koostu muusta kuin kaltereista. Kierrän kehää, jahtaan omaa häntääni. Jokaisella askeleella luulen pääseväni karkuun, jokaisella askeleella olen lähempänä itseäni. Liekö kolmas yö, kun istun valveilla ahdistuneena ja tuskaisena. Itsetuhoisena. Hampaani eivät vain yllä ihooni, eivät pääse pureutumaan omaan häntääni. Olen siis kuitenkin askeleen edellä itseäni. Yhtä monta yötä puukkoni on maannut kirjoituspöydälläni. Valmiina antamaan apua, jos sitä tarvitsen. Yhtä monta yötä olen taistellut itseni kanssa, mutta en voi sanoa voittaneeni; yhä janoan tuon metallisen esineen kosketusta aralla ihollani. Yhä mietin, että mitä siitä seuraa; ketä muuta mahdollisesti satuttaisin väärällä ratkaisulla. Itselläni ei ole merkitystä, mutta eräällä toisella on ja häntä en halua satuttaa. En tiedä enää, että olenko itsekäs vai epäitsekäs. Valvon yöt, nukun päivisin, pakenen illaksi isälle, etten koko ajan kuljeksisi ympäri taloa ja takoisi päätäni seinään. Vihaan yksinäisyyttä. Pelkäsin taas alkuyöstä, mutta väsymys on jo turruttanut senkin. Kulkija tulee Uudeksi Vuodeksi tänne. Rehellisesti sanottuna olisin halunnut olla itsekseni ja ahdistua pian jatkuvasta koulusta. Ehkä käydä ilotulitteita kuvaamassa. Koen itseni vielä enemmän vangiksi, tai ehkä ennemmin vierihoitopotilaaksi. Hänen kotiutuspippaloihinsa oli tarkoitus mennä tammikuussa, mutta ehkä nyt sitten kuitenkin jää menemättä. Kauhistuttaa moinen. Hän olisi sitä paitsi halunnut minut mukaan joihinkin sen jälkeisiin illanviettoihinsa, mutta sanoin, etten lähde. En minä viihtyisi, saati osaisi olla missään ihmisten ilmoilla kuitenkaan. Samalla vaivalla voin siis jättää ne kotiutusjuhlat väliin. Sanokoon kavereilleen, kuten sanoi aikaisemminkin, että olen niin pasifisti, etten suostunut tulemaan armeijan kemuihin. (Edeltäviin tuo ei minua edes pyytänyt ja kehtasi silti tuollaista suustaan päästää.) Tunnen itseni kovin epäonnistuneeksi. Pelkään lusmuavani täällä vielä kesälläkin äidin vaivoina. Asunto kun on liian kallis meille ja minun pitäisi muutenkin oma asunto löytää. Sekä miljoona muuta asiaa, joita en jaksa luetella. Ehkä sitten Uuden Vuoden yönä, jos sinne saakka hengissä selviän. Ehkä sitten listaan tehtäväni ja uudenvuodenlupaukseni. Niitäkin on. Inhoan itseäni liikaa.