Joutsenen sulkia kaislikossa.

Tiesitkö, miten hymy pukee sinua? Siksi hymyilen sinulle, että hymyilisit. Sillä sydäntäni raastaa vakavat kasvosi, silmistä loistava ahdistus. En tiedä, että olenko ikinä ollut näin sekaisin. Olenko ikinä menettänyt järkeäni, ollut näin epälooginen, tullut hulluksi viimein olen, varmaan. Toisaalta, ei se haittaa; ei järjenpuute, ei, jos saan viettää loppuelämäni kanssasi. Minusta tuntuu pahalta, etten ikinä malttanut odottaa, että tuntisin itseni rakastetuksi, välitetyksi. Olen aina halunnut kuulua vain yhdelle ihmiselle, mutta silti olen ollut koditon, vaihtanut maisemaa aina kun on siltä tuntunut. Vaihtanut sydäntä, eksynyt ihmisestä ihmiseen, löytämättä kuitenkaan itselleni ikinä sitä, josta en halua päästää irti. Koko yö meni kaupungilla, koska hän myöhästyi bussista ja aamukolmelta lähti vasta seuraava. En hennonnut jättää häntä sinne, päästää irti ennen kuin oli pakko. Tuntui ikävältä, ahdistavalta, katsoa hänen nousemistaan bussiin. Seistä linja-autoasemalla kolmelta aamulla, onko siinä järkeä? Sydämeni huusi älä jätä minua et saa mennä. Silti minä seisoin siinä, kivettynyt hymy kasvoillani, itkien sisäänpäin. Seisoin siinä vielä silloin, kun bussin perävalot katosivat autojen letkeään virtaan ja tiesin sinun olevan jo matkalla kotiisi. Muistosi jälki oli kaivertunut sydämeeni, kuten käsiesi hellyys oli polttomerkinnyt ihoni; mikään muu ei tulisi tuntumaan enää miltään, ihoni ei tulisi tuntemaan muuta kuin sinun kosketuksesi, mikään muu ei olisi sille niin kaivattua, mitään muuta se ei ikinä kaipaisi niin paljon. Enkä antaisi sen kaivata. En pystynyt pelkäämään mitään, en keskellä vaaleanpunaisten pilvien ja auringonlaskun ja -nousun. En edes yön pimeimmällä hetkellä pelännyt. En kävellessäni vierelläsi pimeän puiston halki, en juopuneiden ihmisien kysellessä tulta, en edes silloin, kun minun oli juostava alkavan aamun halki, kotiin, yksin. Edes silloin en kavahtanut laitapuolenkulkijaa, kysymässä, että olenko tullut kaupungista asti, onko minulla pitkä matka vielä edessä. Minun matkanihan ei ole mitään sinun matkaasi, viisi kilometriä, kun sinulla oli niitä edessäsi sata ja aamulla odottavat velvollisuudet. Minulla ei ole velvollisuuksia, ei pakkoja, ei juuri nyt. Siksi olen vapaa ja siksi elän vain sinulle. Siksi elän vain joutsenten sulille kaislikossa.